Mainos

Aarnio-vyyhti oikeudessa - MTV Uutiset seuraa

Tiistaina julkisiksi tulleiden syytteiden mukaan huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio hankki Hollannista jutussa syytteessä olevan naisen avulla Hollannista kontakteja huumekauppaan. Myös rahaliikenne kulki Aarnion kautta.


Syytteiden mukaan Aarnio on mukana tynnyrijutussa aktiivisesti. Aarnio järjesti hasisten levitystä ja vastaanottoa prepaid-liittymien avulla.

Synkimmät syytteet liittyvät vuoden 2011 lopussa paljastuneeseen huume-erään. Syyttäjän Aarnio pyrki sotkemaan asian selvittämistä, kun hän oli saanut virka-asemaansa liittyen saanut Keskusrikospoliisilta tiedon Hollannin poliisin suorittamasta takavarikosta ja tynnyrin tulevista seurantatoimista.

Aarnio varoitti yhtä tynnyrijutussa tuomittua ja yritti estää jutun naisen kiinnioton. Aarnio on lisäksi varoittanut Hollannin kontaktin välityksellä tynnyrin Hollannissa olleita lähettäjiä.

Aarnio purki myös vaikuttamaan tynnyrijutussa epäillyn lausuntoihin välittämällä uhkauksia vankilaan.

- Aarnio on asemansa suomia mahdollisuuksia hyväksi käyttäen pyrkinyt estämään oman kiinnijäämisensä pyrkimällä erilaisin toimin ohjaamaan Keskusrikospoliisin suorittamaa esitutkintaa väärään suuntaan ja vääriin henkilöihin, syytteessä todetaan.

Syyttäjä: Huumekauppa jatkui

Syytteiden mukaan huumekauppa ei päättynyt tynnyrijuttuun, vaan Hollannista tuotiin 2012-2013 vähintään sata kiloa hasista.

- Maahantuonti on toteutettu siten, että hasiserät on salakuljetettu Pohjois-Suomeen, jossa ne on lastattu henkilöautojen kyytiin. Tämän jälkeen ajoneuvot on ajettu junaan ja hasis on tuotu autossa junan kyydillä Etelä-Suomeen edelleen levitettäväksi.

Toiminta on jatkunut kahden vuoden ajan ilman kiinnijäämistä ja kyseessä olevat maahantuodut hasiserät ovat olleet 50-100 kg:n kokoisia.

20000 sivua materiaalia

Esitutkintamateriaaliin kuuluu 20 000 sivua. Se tulee julkiseksi myös tänään.

Aarniota epäillään myös virkarikoksista. Syyttäjä uskoo Aarnion vuotaneen medialle salassa pidettäviä tietoja niin sanotusta epäiltyjen rekisteristä.

MTV Uutiset seuraa oikeudenkäyntiä. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.