Mainos

Aarniolle takaisku oikeudessa - jengipomon kuulustelua ei pimitetä

Trevoc-oikeudenkäynnin neljästoista päivä alkoi takaiskulla Jari Aarnion puolustukselle. Käräjäoikeus hylkäsi puolustuksen vaatimuksen jengipomo Keijo Vilhusen esitutkintakertomuksen hyödyntämiskiellosta.

Jengipomona pidetty Vilhunen ilmoitti jo heti oikeudenkäynnin alkumetreillä, ettei hän halua tulla oikeudessa kuuluksi eli ei siis puhu lainkaan. Syyttäjä nimesi kirjalliseksi todisteeksi Vilhusen kuulustelun, jonka käyttöä Aarnion puolustus vastusti.

Kuulustelu valottaa Aarnion roolia Trevocin-rahoituskuviossa. Alun perin Vilhunen ei puhunut Aarniota vastaan, mutta esitutkinnan loppuvaiheessa kanta muuttui.

Tämä johti uuteen kuulusteluun, jossa Vilhunen nimeää Aarnion Trevocin rahoittajakandidaatiksi eli sitoo Aarnion kuvioon. Aarnio on itse puhunut salaperäisestä vantaalaisesta liikemiehestä, mutta Vilhusen mukaan tämä henkilö oli Aarnio itse. 

Tarkemmin kuulustelua ja kiistaa on selostettu aiemmassa jutussa 12. helmikuuta:

Tämän kuulustelun Aarnion puolustus haluaa pimittää

Kuulustelu vie siis pohjaa pois Aarnion omilta kertomuksilta.

Aarnion puolustus halusi, että tämä kuulustelu määrätään hyödyntämiskieltoon eli sitä ei otettaisi lainkaan huomioon. Ikään kuin sitä ei olisi siis olemassa lainkaan.

Perusteluna oli se, että puolustus ei ole saanut esittää Vilhuselle kysymyksiä ja sitä kautta kyseenalaistaa Vilhusen puheita.

Oikeuden mukaan kuulustelua voidaan käyttää, vaikka Aarnion puolustus ei ole saanut esittää kysymyksiä Vilhuselle. Käräjäoikeuden mukaan kuulustelu ei ole syyttäjän ainoa todiste, eikä sillä sitä kautta ole niin keskeistä merkitystä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.