Mainos

Aarnion Trevoc-syytteistä riidellään nyt hovioikeudessa – kiistää yhä kaikki syytteet

Aarnio-vyyhden ensimmäinen haara eteni hovioikeusvaiheeseen, kun seurantalaite Trevocin juttua puitiin maanantaina Helsingin hovioikeudessa. Aarnio kiistää kaikki Trevoc-syytteet hovioikeudessakin.

Jari Aarnio tuomittiin käräjäoikeudessa viime vuoden kesäkuussa 1 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen virkarikoksista. Oikeuden mukaan Aarnio samaan aikaan valmisteli seurantalaitteiden hankintaa Helsingin poliisiin ja omisti Trevocia.

Aarnio-vyyhdin toista haaraa, huumejuttua, puidaan edelleen Helsingin käräjäoikeudessa.

Aarnio myönsi valmistelun

Valmisteluistunnossa oli tarkoitus selvittää mistä asioista ollaan samaa ja mistä eri mieltä.

Aarnio myönsi toimineensa valmistelijana Trevoc-hankinnoissa. Helsingin poliisi osti yritykseltä muun muassa auton alle sijoitettavia salaisia seurantalaitteita ja myös erilaisia katselulaitteita. Niitä käytetään erityisesti huumerikostutkinnassa.

– Hän on hyväksynyt sen, että hän ollut osa valmistelua, asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi. Vielä käräjäoikeudessa valmistelu kiistettiin.

Leppiniemen mukaan seurantalaitteiden hankinta ei kuitenkaan erityisesti vaatinut mitään valmistelua, koska vaihtoehtoa ei ollut.

Tästä syyttäjä Mikko Männikkö oli eri mieltä, koska krp:llä olisi ollut tarjota laite.

– Se ei pidä paikkaansa, että mitään muita laitteita ei olisi ollut.

Aarnio sen sijaan kiistää sen, että hän olisi omistanut Trevocia bulvaanin kautta.

Tätä sitten puidaan Helsingin hovioikeudessa toukokuun alusta juhannukseen kolme päivää viikossa.

Jutussa on muitakin syytettyjä, muun muassa Trevocin taustahenkilöt.

Trevoc-jutun tuomarit hovissa ovat Kirsti Uusitalo, Juha Saarenvirta ja Marika Siiki.

Massiivinen oikeudenkäynti

Helsingin huumepoliisin päällikköön kohdistunut tutkinta alkoi kesäkuussa 2013 ja Aarnio otettiin kiinni marraskuussa.

Oikeudessa iso vyyhti jaettiin kahtia: Trevociin ja huumejuttuun.

Trevoc-jutun käsittely alkoi käräjäoikeudessa joulukuussa 2014 ja tuomio tuli kesäkuussa 2014.

Huumejutun puinti alkoi heti Trevoc-päätöksen jälkeen ja jatkuu siis edelleen tämän maaliskuun loppuun. Siitä odotetaan päätöstä syksyllä.

Jos ja kun huumejuttu etenee hoviin, niin sen käsittely alkanee loppusyksystä 2016 tai alkuvuodesta 2017. Se kestänee joka tapauksessa useita kuukausia, koska käräjäoikeudessa juttua puidaan kymmenen kuukautta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.