Mainos

Aarnion uusin kuulustelu tyly - jopa koominen

”Ei ole lausuttavaa”… ”Ei ole lausuttavaa”… ”Ei ole lausuttavaa”. Näin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio vastasi lähes kaikkiin kysymyksiin uudessa kuulustelussa.

Esitutkintapöytäkirjan perusteella vaikutelma kuulustelutilanteesta Vantaan vankilassa on tyly - ja sitä kautta tietyllä tavalla jopa koominen.

Kuulustelu tehtiin 29. joulukuuta 2014 ja poliisi julkisti sen torstaina. Kuulustelun syynä oli se, että Aarnion puolustus jätti käräjäoikeudelle vastauksen, jossa viitattiin Trevociin kohdistettuun rikostiedusteluoperaatioon.

Syyttäjän mukaan Aarnio juoni Trevocille rahaa jengipomo Keijo Vilhusen kanssa ja sai sitä kautta omistusoikeutta poliisille seurantalaiteita valmistaneessa yrityksessä.

Puolustuksen mukaan Aarniolla ei ole ollut mitään roolia Trevocissa. Kiinnostus yritykseen liittyi vain siihen, että tuolloin pyrittiin selvittämään ettei jengipomo Vilhunen ole millään tavoilla mukana Trevocin rahoituskuviossa, eikä rahoitusoperaatio synnytä mitään tietoturvariskiä.

Kun syyttäjien mukaan tällaisesta tiedusteluoperaatiosta ei ollut aiemmin puhuttu mitään, he määräsivät lisätutkinnan asian selvittämiseksi tarkemmin.

Otteita kuulustelusta:

Mikä yksikkö Helsingin poliisilaitokselta tällaista rikostiedustelua Trevoc Oy:tä kohtaan on suorittanut?

- Ei ole lausuttavaa.

Onko tähän Trevoc Oy:tä kohtaan olleeseen rikostiedusteluun osallistunut muita kuin sinä?

- Ei ole lausuttavaa.

Miksi sinulla ei ole lausuttavaa sinulle esitettyihin kysymyksiin?

- Se on oikeuteni.

Kuulustelija jatkaa kysymyksillä kuka on tehnyt tiedustelusta päätöksen ja kenelle tietoja piti välittää, mutta Aarnion linja ei muutu.

- Ei ole lausuttavaa.

Kuka on liikemies?

Puolustus on kertonut Aarnion kiinnostuksen Trevocin rahoitukseen liittyneen vain siihen, että Aarnio oli kuullut erään liikemiehen halunneen rahoittaa Trevocia. Puolustuksen mukaan Aarnio auttoi vuosia sitten liikemiehen tyttären irti huumeista ja sen takia tämä oli kiitollisuudenvelassa. Henkilö oli myös tietolähde.

Tämä rahoituskuvio ei kuitenkaan edennyt, koska Trevoc sai rahoituksensa järjestymään toista kautta.

Kuka tämä liikemies on?

- Ei ole lausuttavaa.

Miksi olet halunnut tuoda tällaisen henkilön nyt esille ja lisäksi tietolähteenä, etkä vain sijoittajana?

- Ei ole lausuttavaa.

Kuulustelu kesti vain kymmenen minuuttia. Aarnio sai puhtaaksi kirjoitetun kuulustelun luettavaksi ja tarkastettavakseen. Sen jälkeen hän halusi tuoda esiin muutaman seikan.

Aarnio haluaa selventää

Aarnio kiistää, ettei hän olisi aiemmissa kuulusteluissa tuonut rikostiedustelua esiin.

- Voin vannoa, että lukemalla kuulusteluni huolellisesti, olen useamman kerran kertonut kyseessä olevan rikostiedusteluasia, Aarnio toteaa. Hän viittaa myös loppulausuntoon ja vastaukseen syytteestä.

- Sen johdosta on täysin käsittämätöntä, että minulle esitetään tällainen kysymys tässä kuulustelussa.

Aarnio huomauttaa, että kysymysten asettelu ja hänen aiempien vastaustensa siteerausten muotoilu on johdattelua. Hän mainitsee myös krp:n tutkijoiden esteellisyydestä.

Aarnion mukaan hänellä ei ole tässä vaiheessa juurikaan lausuttavaa ja ainoa mahdollisuus on vastata käräjäoikeudelle.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.