Mainos

Ajokiellossa oleva 18-vuotias kaahasi poliisia pakoon kannabis-pöllyssä

Hämeenlinnassa tapahtui aamupäivällä takaa-ajo, kun poliisi jahtasi karkuun lähtenyttä henkilöautoa.

Poliisipartiota vastaan ajoi keskustan alueella henkilöauto, jonka partio päätti tarkistaa. Partion antaessa kuljettajalle pysäytysmerkin kiihdytti kuljettaja vauhtia välittämättä poliisin pysäytysmerkistä.

Poliisi kertoo, että takaa-ajo jatkui pitkin Hämeenlinnaa mm. kevyen liikenteen väylällä, jossa oli muutamia jalankulkijoita. Jalankulkijat väistivät pois kevyen liikenteen väylältä henkilöauton tieltä.

Aleksis Kivenkadulla auton nopeudeksi mitattiin noin 140 km/t. 10-tien risteyksessä henkilöauto osui kevyesti poliisiautoon. Takaa-ajo jatkui Orsitietä ja edelleen tie 130:lle nopeuden noustessa noin 155 km/t vauhtiin.

Lopuksi kuljettaja pysäytti autonsa ja lähti juosten karkuun, mutta poliisi sai hänet kiinni.

Kuljettajaksi ilmeni 18-vuotias mieshenkilö, joka puhalsi nollat, mutta huumepikatesti osoitti positiivista tulosta kannabikselle.

Ajo-oikeuden mies oli menettänyt jo aiemmin ja hän oli ajokiellossa. Mies kiinniotettiin epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Takaa-ajon pituudeksi mitattiin noin 15 kilometriä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.