Mainos

AL: Kahden lapsen äiti pahoinpideltiin ravintolaillan jälkeen: sai aivovamman ja vammautui pysyvästi

Pirkanmaan käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan tapon yritystä, jonka seurauksena uhri vammautui vakavasti. Aiheesta uutisoi Aamulehti.

Rikos tapahtui 5. joulukuuta 2015, jolloin nainen lähti yöllä ravintola Kivitaskusta rikoksesta syytetyn miehen kotiin. Miehen syytetään pahoinpidelleen naisen pahoin: uhrin kylkiluita murtui, keuhko painui kasaan, lannenikamia murtui, silmäpohjan kuopan pohja murtui ja hän sai paljon myös muita vammoja, muun muassa aivovamman.

Naapurit löysivät naisen seuraavana aamuna pahoinpideltynä ja tajuttomana taloyhtiön hissistä. Uhri oli työssä käyvä nainen, jolla on kaksi tytärtä. Hänen avustajan mukaan sairaalahoidolle ei näy päätettä ja hän jää pahoinpitelyn seurauksena pysyvästi invalidiksi. 

Miestä syytetään tapon yrityksestä. Oikeuden istunnossa puheenjohtaja joutui ojentamaan miestä, sillä tämä keskeytti esimerkiksi uhrin vammojen luettelemisen sanomalla "höpön löpön".

Mies kiistää kaikki syytteet.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.