Mainos

Anneli Auer: Avioliittomme toimi, emme olleet eroaikeissa

Anneli Aueria on vihdoin päästy kuulemaan Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa. Anneli Auer on kuvaillut tarkkaan omaa perhe-elämäänsä.

Hänen mukaansa hänellä ja miehellään Jukka S. Lahdella oli tavallista parempi avioliitto. Hänen mukaansa kummatkin kunnioittivat toisiaan hyvin.

- Meillä oli hyvä perhe-elämä. Olimme aina kotona keskenämme. Lapset olivat meille tärkeä asia. Kummallakaan ei juuri ollut kodin ulkopuolisia menoja. Kohtelimme toisiamme hyvin ja kunnioittavasti. Jukka oli hyvä isä ja aviomies. Sanomista oli kuitenkin puolin ja toisin, mutta meillä oli keskimääräistä parempi avioliitto, Auer totesi.

Syyttäjä esitti eilen Auerin yhdeksi motiiviksi pariskunnan eroaikeet. Auer kuitenkin tämän kiistää.

- Ei meillä ollut eroaikeita. Kun olin alkuaikoina raskaana, niin silloin olimmekin vähän aikaa erossa. Mutta emme ole muuten miettineet myöhemmin eroa, Auer totesi.

"Normaalit kasvatuskeinot"

Auer kertoi myös oikeudessa, että hän käytti yhdessä miehensä kanssa normaaleja kasvatuskeinoja lastensa kanssa. Lapset eivät Auerin mukaan kuitenkaan mitään ihmeempää sanoneet rangaistusmenetelmistä. Lapsille annettiin kotiarestia ja joskus tukkapölyä.

- Jukka laittoi lapset nukkumaan ja jos se ei onnistunut, niin sitten oli se seisottaminen. Joskus harvemmin laittoi ulos seisomaan hetkeksi, Auer totesi.

Anneli toteaa myös säilyttävänsä yleensä rauhallisuutensa myös kriisitilanteissa. Hän toteaakin olevansa rauhallinen ihminen.

- Jos minulla joskus pinna pettää, se voi olla, että korotan ääntäni ja joskus saatan jonkun kirosanan päästää, mutta sekin tapahtuu aika harvoin.

Anneli Aueria syytetään miehensä murhasta Ulvilassa vuonna 2006. Hän on kiistänyt teon. Tapausta käsitellään nyt uudelleen Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa, kun korkein oikeus palautti asian uudelleen alimmalle oikeusasteelle uusien todisteiden takia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.