Mainos

Apteekkiin murtaudutaan joka kolmas päivä – "kuivaa kautta" paikataan huumaavilla lääkkeillä

Apteekkeihin kohdistui viime vuonna 138 murtoa ja murron yritystä. Määrä on kymmenisen kappaletta enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuluneena vuonna tapauksia on ollut kesäkuun loppuun mennessä 53 kappaletta.

Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo, että murtojen määrässä on yhteys viranomaisten onnistumisiin huumeratsioissa.

– Jos tulli tai poliisi saa takavarikoitua katukauppaan matkalla olevan huume-erän, turvautuvat aineita tarvitsevat riippuvaiset lääkkeisiin, hän toteaa.

Erityisesti käyttäjiä kiinnostavat keskushermostoon vaikuttavat PKV-lääkkeet. Näitä ovat kipulääkkeinä käytettävät opiaatit ja opioidit, bentsodiatsepiinit sekä vastaavat uni- ja rauhoittavat lääkkeet.

Liikkeiden turvatoimet kehittyneet

Kostiainen kertoo, että apteekit ovat viime vuosina parantaneet murtosuojausta ja valvontaa.

Monissa apteekeissa on esimerkiksi lääkelaatikostojen eteen yöksi laskettava säleikkö, joka estää liikkeeseen tunkeutunutta pääsemään lääkkeisiin käsiksi. Lisäksi myös käytetyt varastoautomaatit vaikeuttavat haluttujen lääkkeiden löytämistä.

Murtojen määrä on kasvanut vuodesta 2010 yli kolmanneksen. Kostiainen pohtii, onko sähköisten reseptien yleistymisellä tekemistä asian kanssa.

– Paperireseptejä kirjoitetaan yhä vähemmän, minkä vuoksi väärennetyillä resepteillä ei PKV-lääkkeitä enää juuri saa, Kostiainen toteaa.

"Heiluttu kirveiden ja puukkojen kanssa"

Kostiainen on todella tyytyväinen siitä, että apteekkeihin kohdistuneet ryöstöjen ja niiden yritysten määrä on tipahtanut toissa vuoden ennätyksellisestä 23 kappaleesta viime vuoden 12 kappaleeseen. Apteekkariliitossa on oltu huolissaan ryöstöjen määrästä, sillä niissä on aina mukana henkilövahingon riski.

– Apteekeissa on heiluttu kirveiden ja puukkojen kanssa. Hyvä, että tapausten määrä jäi noin puoleen edellisvuodesta, toivottavasti vähenee edelleen tänä vuonna, Kostiainen sanoo.

Hänellä ei ole tarjolla arviota siitä, mikä on ryöstöjen määrän muutosten taustalla. Tämän vuoden kesäkuun loppupuolelle mennessä apteekkiryöstöjä on tapahtunut viisi kappaletta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.