Mainos

Apteekkimurto johti kuolemaan – yksi vangittu

Yksi henkilö on vangittu Mynämäellä tapahtuneeseen apteekkimurtosarjaan liittyen.

Keskuskadulla sijaitsevaan apteekkiin oli murtauduttu ikkuna rikkoen kolme kertaa lyhyen ajan sisällä. Ensimmäinen murto tapahtui 22. lokakuuta, seuraava 23. päivä ja viimeisin 26. lokakuuta.

Kahdella ensimmäisellä kerralla apteekista varastettiin huumavia lääkkeitä. Kolmas murtautuminen jäi yritykseksi, teon yhteydessä yksi murtautujista menehtyi murrossa saamiinsa vammoihin.

Poliisin kiinniottamana on ollut yhteensä kuusi alueella asuvaa miestä. Heistä viisi on vapautettu tutkinnan edetessä odottamaan asian oikeuskäsittelyä. Kuudes pidätettynä ollut vangittiin tänään.

Tapausta tutkitaan muun muassa varkautena, huumausainerikoksena sekä tapahtuman yhteydessä loukkaantuneen heitteillepanona.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.