Mainos

Aseella taksin kaapanneelle vankeutta

24-vuotias Antti Antero Pärssinen tuomittiin tänään Satakunnan käräjäoikeudessa muun muassa törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä ryöstöstä kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

Pärssinen kaappasi taksin kuskeineen joulukuussa Porissa. Hän vaati aseella uhaten nuorta taksikuskia ajamaan aluksi Raumalle. Myöhemmin ase paljastui ilma-aseeksi.

Matkan aikana mies pakotti taksikuskin tekemään vaarallisia ohituksia. Kun poliisi lähestyi taksia, uhkasi kaappaaja tappaa taksikuskin sekä itsensä. Taksikuskin kaappaaja päästi kyydistä vasta Laitilassa, jonka jälkeen kaappaaja jatkoi yksin pakomatkaa. Enimmillään hän ajoi taksilla 210 km/h. Pakomatka katkesi lopulta poliisin piikkimattoon Nousiaisissa. Kaikkiaan tapahtumat kestivät noin kaksi tuntia.

Mies sai tuomion myös varkaudesta, kahdesta vahingonteosta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, pakottamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja näpistyksestä.

Taksikuskille kaappaaja joutuu korvaamaan yhteensä 8 000 euroa sekä tämän oikeudenkäyntikulut 3 500 euroa. Lisäksi tuomittu mies joutuu korvaamaan jutun muille asianomistajille yli 3 000 euroa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.