Mainos

Asiantuntija hämmästelee oikeuden perusteluita

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka kertoo MTV:n uutisille, että käräjäoikeuden ratkaisu hylätä Pääministerin morsian -kirjaan liittyvät syytteet yllätti hänet.

Tiilikan mukaan ratkaisussa näkyy maallikoiden kädenjälki. Tällä voi olla hänen mielestään vaikutusta hovioikeudessa.

Tuomion perustelut ovat Tiilikan mielestä jossain määrin erikoisia. Hän hämmästelee sitä että oikeus yhtäältä toteaa, etteivät kirjan tiedot ole merkittäviä Vanhasen poliittisen toiminnan arvioinnin kannalta, mutta heti perään tiedoilla katsotaankin olevan yhteiskunnallista merkitystä.

Tuomion perusteluissa on runsaasti myös muita ristiriitaisuuksia. Tiilikka katsoo, että oikeus ei ottanut päätöksessään riittävästi kantaa siihen, mikä on yksityisyyden suojan ja sananvapauden suhde.

Toisaalta häntä ihmetyttää se, ettei Susan Ruususta voida oikeuden mukaan pitää jutussa tekijänä, vaikka hän on kirjoittanut kirjan raakatekstin ja esiintynyt tiedotustilaisuuksissa kirjailijana.

Tiilikka sanoo itse pitävänsä käräjätuomarin eriävää mielipidettä paremmin perusteltuna kuin vapauttavan tuomion perusteluja. Hänen mielestään on myös hyvä asia, että juttu etenee hovioikeuteen, jossa kiista ratkeaa juridisten seikkojen perusteella.

Mediatutkija ei usko Vanhasen imagon muuttuvan

Mediatutkija Erkki Karvonen Tampereen tiedotusopin laitokselta ei usko kirjakohun muuttavan pääministeri Matti Vanhasen julkisuuskuvaa. Osa ihmisistä pitää häntä tosikkona ja osa periaatteen miehenä.

Karvonen löytää kirjakohusta perusteluja pääministerin puolesta ja vastaan. Myös kansan ja oikeuden mielipiteet jakautuvat. Karvonen muistuttaa, että perustuslaissakin on kaksi tasavahvaa periaatetta eli sananvapaus ja yksityisyyden suoja.

- Susan Ruusunen on ollut osallisena tapahtumissa, ja hänelle on syntynyt omistusoikeus näihin muistoihin ja tapahtumiin. Täytyy hänelläkin olla oikeus kertoa omia muisteluksiaan elämäkertana.

Karvonen löytää kirjalle myös yhteiskunnallisia perusteluja. Etenkin arvioitaessa pääministerin kykyä hoitaa tehtäviään.

- Entä jos tämä ihminen olisikin ollut vieraan vallan vakoilija? Internetissä alkanut suhde, joka nopeasti johti intiimiin suhteeseen, ja näin tällä ihan oudolla ihmisellä oli periaatteessa pääsy valtion korkeimman tason asioihin.

Toisaalta myös Vanhasen korvausvaatimuksilla on tutkijan mielestä perusteensa.

- Ymmärrän Vanhasen yleisempää huolta. Eikö poliitikolla ole yksityiselämän suojaa, vai voiko kaikkia tietoja käyttää tämmöisessä kaupallisessa tirkistelytarkoituksessa?

"Yhteiskunnan resurssien tuhlausta"

Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen ei usko, että Pääministerin morsian -kirjan oikeuskäsittelyt linjaavat laajemmin sanavapautta tai poliitikkojen yksityiselämän suojaa.

Nieminen on silti sitä mieltä, että mikäli ylemmät oikeusasteet katsovat, ettei omasta elämästään saa kirjoittaa, tilanne on kummallinen. Samoin hän katsoo, että tiettyyn rajaan asti yksityiselämään liittyvillä pääministerin tekemisillä ja sanomisilla on merkitystä hänen toimintansa arvioinnin kannalta.

Nieminen pitää silti koko kirjaan liittyvää prosessia melkoisen yhteiskunnan resurssien tuhlauksena.

Lue myös: Timo Haapalan blogi: Vanhasen arvovalta hävisi äänin 2-2

Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on tänään Huomenta Suomen vieraana klo 7.05 sekä pääministeri Matti Vanhanen klo 7.45.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.