Mainos

Auer syyttömänä vankilassa 600 päivää - aikoo hakea korvauksia

Murhasyytteistä vapautettu Anneli Auer vapautuu vankilasta pikapuoliin. Auer kärsii 7 vuoden ja 6 kuukauden tuomiota seksuaalirikoksista ja ensikertalaisena hän päässee vankilasta kärsittyään tuomiosta puolet.

Karkeasti arvioiden hän on suorittanut tuomiostaan puolet viimeistään kesällä, sillä hän on ollut asiassa vangittuna syyskuusta 2011 lähtien.

 Ulvilan murhasta kulunut jo yli kahdeksan vuotta

-Joulukuu 2006: Anneli Auerin mies surmataan perheen kotona.

-Syyskuu 2009: Käräjäoikeus vangitsee Auerin miehensä murhasta epäiltynä.

-Marraskuu 2010: Käräjäoikeus tuomitsee Auerin elinkautiseen vankeuteen.

-Heinäkuu 2011: Hovioikeus katsoo Auerin syyttömäksi. Hänet vapautetaan.

-Syyskuu 2011: Käräjäoikeus vangitsee Auerin epäiltynä muun muassa lapsiin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista. Myöhemmin Auer saa käräjäoikeudesta seitsemän vuoden tuomion, mitä hovioikeus koventaa puolella vuodella.

-Lokakuu 2012: Korkein oikeus palauttaa murhajutun käräjäoikeuteen uusien todisteiden vuoksi.

-Joulukuu 2013: Käräjäoikeus tuomitsee toistamiseen Auerin puolisonsa murhasta elinkautiseen.

-Helmikuu 2015: Hovioikeus vapauttaa toistamiseen Anneli Auerin murhasyytteistä.

STT

Jos hovioikeuden vapauttava tuomio jää lainvoimaiseksi, puolustus voi hakea valtiolta niin sanottua koppikorvausta.

Auerin asianajaja Juha Mannerin mukaan Auer aikoo hakea vahingonkorvauksia valtiolta.

Korvausta vapaudenmenetyksestä voidaan hakea, jos pidätettynä tai vangittuna olleen syytteet kaatuvat.

Auer voi hakea korvauksia siltä ajalta, kun hän on ollut murhaepäilyn takia vangittuna, eli käytännössä ajalta 28.9.2009-25.5.2011. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan keskimääräinen Valtiokonttorin maksama kärsimyskorvaus on ollut 80-120 euroa vuorokaudelta.

Näin ollen Auer voisi hakea kärsimyskorvausta reilulta 600 vankeuspäivältä. Jos korvaus olisi noin sata euroa, Valtiokonttori maksaisi Auerille noin 60 000 euron korvaukset.

Kärsimyskorvausta voidaan hakea kuitenkin myös korotettuna esimerkiksi rikosepäilyn tuoman leimautumisen perusteella. Auerin kohdalla tämä on varmastikin perusteltua. Keskimääräinen korotettu kärsimyskorvaus on 120 euroa vuorokaudelta, mutta korvausta on vuorokaudelta maksettu huomattavasti enemmän.

Esimerkiksi Bodomin murhajutussa epäiltynä ollut, mutta syytteistä vapautettu Nils Gustafsson sai Valtiokonttorilta kahden kuukauden vangitsemisajalta liki 50 000 euron korvaukset. Siten hänelle myönnettiin 700 euroa vankeusvuorokaudelta.

Syyttäjä ei ole vielä kommentoinut sitä, aikooko se hakea asiassa valituslupaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.