Mainos

Auerin lapset kertovat surmayöstä

Syyttäjien salaiseksi vaatimaa Ulvilan surman esitutkinta-aineistoa tuli julkiseksi aamulla. Materiaalissa on noin 40 sivua Anneli Auerin kahden keskimmäisen lapsen kertomusten litterointeja.

Auerin toiseksi vanhimman lapsen kertomus kuvaa muun muassa hänen surmayönä tekemiään havaintoja. Haastatteluissa on käsitelty myös perheen sisarusten keskusteluja isän kuoleman jälkeen. Haastattelut on tehty vuonna 2011. 

Osa toiseksi vanhimman lapsen kertomuksista vuodettiin julkisuuteen jo Satakunnan käräjäoikeuden käsittelyn aikana, kun hovioikeus päätti käräjäoikeuden tavoin osan uudesta esitutkinnasta olevan julkista. Lainvoiman päätös sai vasta, kun määräaika valituksen tekemiseen päätöksestä päättyi viime perjantaina.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.