Mainos

Auerin puolustus: Virheitä, vääristelyä ja puolueellista tutkintaa

Ulvilan henkirikoksesta tuomittu Anneli Auer saapui tänään hakemaan muutosta tuomioonsa Vaasan hovioikeudelta.

46-vuotias perheenäiti tuomittiin viime lokakuussa aviomiehensä Jukka S. Lahden murhasta elinkautiseen vankeuteen. Vangittuna Auer on ollut kaikkiaan puolitoista vuotta.

Oikeudenkäynnin aluksi Auer poseerasi sankalle kuvaajajoukolle tottuneesti ja tyynenä.

Asianajaja Juha Manner kritisoi aloituspuhelinvuossaan ankarasti poliisin toimintaa. Puolustuksen mukaan poliisin esitutkinta asiassa on ollut niin virheellistä, puolueellista ja vääristelevää, että sen tulisi vaikuttaa tuomioon.

- Syyte tulisi voida jopa hylätä. Tai ainakin sen tulee vaikuttaa, kun tuomioistuin harkitsee sitä näyttöä, joka näiden päivien aikana tullaan esittämään.

Uusia todisteita

Puolustus on suorittanut esitutkinnan lisäksi myös omaa rikostutkintaa, jonka tuloksia esitellään hovioikeudelle toukokuun ajan.

Puolustus aikoo esittää uusia todisteita muun muassa hätäkeskuspuhelusta, josta saatuihin tietoihin käräjäoikeuden lokakuinen tuomio suurelta osin nojaa. Puolustuksen mukaan keskusrikospoliisin tulkinta siitä, ettei asunnossa ollut puhelun aikana ulkopuolisia, on virheellinen.

Puolustus on analysoinut alkuperäisen nauhoitteen uudelleen. Hovioikeus kuuntelee tänään Finnvox-studiossa viime syksynä suodatetun materiaalin.

Syyttäjä: Paljon jäi tekemättä

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama myöntää, että jutun esitutkinta lähti heti alkupäivinä väärille raiteille. Oleellista on kuitenkin arvioida niitä todisteita, mitkä ovat nyt saatavilla.

- Esitutkinta on ollut puutteellista, mutta se ei ole ollut sitä ainoastaan syyttömyyttä tukevan näytön kannalta. On jäänyt tekemättä sellaisia seikkoja, joiden avulla totuuden selvittäminen olisi ollut helppoa.

Valkaman mukaan esitutkintamateriaalin puolueellisuus selittyy poliisin omilla toimintatavoilla.

Poliisin esitutkintatyötä on ohjannut vuosien ajan sääntö, jonka mukaan esitutkintamateriaalin ulkopuolelle rajataan kaikki, mikä ei siihen oleellisesti kuulu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin tulkinnoissaan painottanut rikoksesta syytetyn oikeutta saada käsiinsä kaikki jutun tutkinnassa kertynyt materiaali.

- Tämä ei ole kuitenkaan esitutkinnan syy, vaan vallitsevan tradition. Oleellista on kuitenkin arvioida, ettei mitään ole jäänyt pois, millä olisi ollut vaikutusta käräjäoikeuden päätökseen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.