Mainos

Auran raiskausta yrittänyt vangittiin – epäillään toisesta yrityksestä helmikuulta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut miehen todennäköisin syin epäiltynä Aurassa tapahtuneesta raiskauksen yrityksestä. Häntä epäillään myös toisesta raiskauksen yrityksestä tältä helmikuulta.

Raiskauksen yritys tapahtui Aurassa 18. lokakuuta 2015, kun mieshenkilö yritti raiskata nuoren naisen.

Helmikuussa tapahtunut raiskauksen yritys muistutti lokakuista tekoa. Nainen oli kävelemässä kohti kotiaan hieman ennen kello kolmea yöllä. Yllättäen polulla mieshenkilö hyökkäsi naisen kimppuun takaapäin, kaataen tämän maahan ja yrittäen tehdä hänelle seksuaalista väkivaltaa.

Mies poistui kuitenkin melko pian naisen huudettua apua. Paikalle hälytettiin poliisi, mutta tekijää ei tavoitettu paikalta. Miehen jäljille päästiin kuitenkin todistajien kertomusten perusteella ja teosta epäilty mies otettiin kiinni joitakin päiviä tapahtuman jälkeen.

Poliisin suorittamassa tutkinnasta epäilyjä miestä kohtaan saatiin vahvistettua, ja tämä vangittiin eilen kumpaankin tekoon todennäköisin syin epäiltynä.

Rikoksesta epäilty on vuonna 1975 syntynyt ulkomaalainen, joka on asunut Suomessa Auranmaalla noin kuusi vuotta.

Rikosasian varsinainen käräjäoikeuden käsittely on huhtikuun alussa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.