Mainos

Avovankilasta omille teille lähtenyt päätyy koppiin

Heinäkuun aikana avovankiloista on poistunut luvatta kaiken kaikkiaan 15 vankia.

– Verrattuna edellisen vuoden heinäkuuhun, kyse on harvinaisen vilkkaasta heinäkuusta luvatta poistumisten osalta. Viime vuonna niitä oli heinäkuussa kuusi kappaletta, kertoo Rikosseuraamusviraston ylijohtaja Tuula Asikainen.

Esimerkiksi hämeenlinnalaisesta Vanajan avovankilasta on karannut heinäkuun aikana viisi vankia.

Asikainen ei osaa vielä arvioida, miksi niin moni vanki on karannut juuri nyt omille teilleen.

– Se on asia, johon pitää paneutua ja jota pitää tutkia. Selvitämme, onko kyse pelkästä sattumasta vai onko siinä jotakin poikkeuksellista, johon pitäisi kiinnittää huomiota.

Asikainen ei osaa täysin varmasti sanoa, kuinka moni 15:sta heinäkuussa karanneesta on saatu kiinni. Tilastotietoja ei tältä osin ole vielä valmiina.

– Suurin osa on saatu kiinni. Jos tulkitsen tämänhetkisiä tietoja oikein, kuusi on vielä poistuneena.

Heinäkuun karkaamisissa kaava on usein ollut se, että vanki ei ole palannut takaisin avovankilaan työpäivänsä jälkeen.

Kun karannut vanki saadaan kiinni, hänet palautetaan suljettuun vankilalaitokseen. Tämän lisäksi edessä voi olla sisäisiä kurinpitorangaistuksia kuten eristäminen yksinäisselliin.

– On mahdollista, että vanki vielä jossakin vaiheessa pääsee takaisin avolaitokseen, mutta luottamus pitää ansaita uudelleen. Avolaitokseen sijoittamisen kriteerinä on todennäköisyys, että henkilö myös pysyy siellä, sanoo Asikainen.

Lue lisää:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.