Mainos

Bensowin lastenkotisäätiön ex-johtajalle ehdollista vankeutta – lastenkoti lakkautettiin, koska "sopivia lapsia ei enää löytynyt"

Espoon käräjäoikeus tuomitsi Bensowin lastenkotisäätiön entisen toiminnanjohtajan vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Mies sai tuomion törkeästä kirjanpitorikoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.  

Oikeuden mukaan entinen toiminnanjohtaja muun muassa antoi verottajalle virheellisiä tietoja ja päätti maksaa palkkionsa tosiasiallisessa määräysvallassaan olleen osakeyhtiön tilille. Lisäksi hän jätti ilmoittamatta verottajalle muun muassa puhelin-, auto- ja asuntoedusta.

Oikeuden perustelujen mukaan Matts Olof Valter Gadolinin, 74, määräysvallassa ollut yhtiö laskutti toiminnanjohtajan tehtävästä saadun palkan arvonlisäveroineen eikä sitä maksettu henkilökohtaisena palkkana. Syytteen mukaan toiminnanjohtajan tehtävistä maksettuja palkkioita oli maksettu osakeyhtiön tilille ja kirjattu yhtiön arvonlisäverolliseksi myynniksi vajaat 200 000 euroa tilikausilla 2009-2012.

– Gadolin on ollut tietoinen kaikista palkanmaksuunsa liittyvistä olosuhteista, joiden perusteella hänen on täytynyt tietää, että menettelytapa on virheellinen, oikeuden ratkaisussa sanotaan.

Gadolin ilmoitti tulonsa liian pienenä vuosina 2008-2012. 

Venekulut yhtiölle 

Oikeuden mukaan Gadolinin määräysvallassa ollut yhtiö ei ainoastaan saanut sille kuulumatonta rahaa vaan myös maksoi tämän etuja firman nimissä. Esimerkiksi Gadolinin käyttämä asunto oli kirjattu firman toimitilaksi.

Oikeuden mukaan muun muassa yksityisiä veneen polttoaine- ja huoltokuluja oli kirjattu yhtiön kirjanpitoon. Oikeuden mukaan yhtiön toiminnan laajuus oli sellaista, että myös taksi- ja illalliskulut olivat selvästi yksityisiä.

– Yksityismenoksi ilmoitetut määrät eivät liity yhtiön toimintaan vaan ovat kaikilta osin Gadolinin yksityismenoja, oikeus toteaa.

Bensowin säätiö sulki lastenkotinsa Kauniaisissa syksyllä 2013. Säätiö piti lastenkotia liki sata vuotta, kunnes lakkautti sen pari vuotta sitten vedoten siihen, ettei sopivia lapsia enää löytynyt.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.