Mainos

Dekkarikirjailijan autoon murtauduttiin - "Poliisin toiminta lohdutonta"

- Poliisin tilanne on lohduton, sanoo rikoskirjailija Harri Nykänen. Hänen autoonsa murtauduttiin torstaina kello 12.30 aikaan Itä-Helsingissä. Nykänen ihmettelee, ettei poliisia kiinnostanut tulla paikalle ottamaan selviä sormenjälkiä.

Rikos tapahtui Puotinharjun ostoskeskuksen parkkipaikalla keskellä kirkasta päivää. Farmariauto oli tyttärellä, joka piipahti kirjastossa. Kun tytär palasi, varas oli auton kimpussa.

- Tytär huusi, mikä sai varkaan pinkaisemaan pakoon, Nykänen kertoo. Autosta ei ehditty viedä mitään.

Lukuisia dekkareita kirjoittanut ja vuosikausia rikostoimittajana työskennellyt Nykänen soitti poliisille tuoreeltaan ja kertoi tyttären antamat tekijän tuntomerkit.

- Poliisi ilmoitti, ettei paikalle lähetetä partiota. Näin on kuulemma ohjeissa, Nykänen sanoo. - Sieltä todettiin, että käykää tekemässä rikosilmoitus.

"Miksi juttuja ei sarjoiteta sormenjäljillä?"

Autossa oli tekijän jättämiä selviä sormenjälkiä ja Itäkeskuksen poliisiasemalle on matkaa noin 200 metriä.

- Ihmettelen, ettei poliisia kiinnostanut tulla ottamaan sormenjälkiä. Ne olisi taltioitu vartissa ja sen jälkeen rikosten sarjoittaminen olisi mahdollista. Tuskin tämä oli tekijän ainoa automurto, Nykänen sanoo.

- Rikostoimittajana tietysti tiedän realiteetit, mutta kansalaisen näkökulmasta poliisin toiminta on lohdutonta. Ei tulla tekemään selvää, helppoa työtä, joka avulla voisi samalla kertaa selvitä lukuisia rikoksia.

- Rikolliset varmasti tietävät, että poliisit eivät automurtoja tutki, jolloin niitä voi tehdä vapaasti ilman riskiä kiinnijäämisestä.

- Poliisin tilanteen täytyy olla onneton, Nykänen sanoo. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.