Mainos

Directa: Toimimme lain mukaan

Directan mukaan yhtiön ajamissa sadoissa siviilikanteissa on kyse tavanomaisesta perintätoiminnasta.

Yhtiön viisi entistä tai nykyistä johtohahmoa vastaa rikossyytteisiin syksyllä alkavassa oikeudenkäynnissä, jossa tuomion antaminen saattaa venyä jopa vuodella.

Sillä aikaa yritys voi hyvin periä saataviaan, vaikka maksamatta jättämiset liittyisivät oleellisesti rikosjutussa käsiteltäviin asioihin.

- Syyttömyysolettama Suomessa koskee myös oikeushenkilöitä. Yhtiön käsityksen mukaan nyt perittävät laskut perustuvat tuotettuun palveluun, kommentoi Directan asianajaja Kai Kotiranta MTV3 Uutisille.

Directan arvion mukaan noin viisi tuhatta pienyrittäjää on jättänyt laskunsa maksamatta.

Laskujen periminen on yhtiön palvelusopimusehtojen mukaan keskitetty Helsingin käräjäoikeuteen. Jatkossa Directa lähettää kanteita eteenpäin muutaman kymmenen kuukausitahdilla.

Asianajajalle jättitili kanteista

Tuhansien kanteiden kirjoittaminen on tuottoisaa puuhaa Kotirannan asianajotoimistolle Kotiranta&Co:lle.

Oikeuteen haastettavia on tuhansia, ja jokaisesta kanteesta laskutetaan vähintään muutaman työtunnin verran. Laskun maksaa oikeudessa hävinnyt osapuoli.

- Ei tämä sen tuottoisampaa tai vähemmän tuottoisaa ole kuin mikään muukaan jutun hoitaminen tai minkään muunkaan toimeksiannon hoitaminen. Uskoisin, että niin asianajotoimiston, yhtiön kuin asiakkaankin kannalta olisi suotuisampaa, jos asiakkaat maksaisivat laskunsa ajoissa.

Kotirannan mukaan kanteita ei voi kirjoittaa liukuhihnalta.

- Jokainen asiakkuus on erilainen ja jokaisen sopimuksen yksityiskohdat ovat erilaisia, vaikka kyse samasta sopimuksesta sinänsä onkin, Kotiranta perustelee toimistonsa laskuttamia työtunteja.

Käräjäoikeudet ovat useissa tuomioissa päätyneet kohtuullistamaan asianajopalkkioita, vaikka Directa olisikin voittanut jutun.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.