Mainos

Elävältä uhrinsa haudanneille miehille elinkautiset

Elävältä uhrinsa haudanneet kaksi miestä ovat saaneet molemmat elinkautisen tuomion Lapin käräjäoikeudessa. Lisäksi kolmas mies tuomittiin nuorena henkilönä kahdeksaksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

19-vuotias Joni Joonas Jalmari Pätsi ja 21-vuotias Toni Tapio Palomäki saivat elinkautisen murhasta, törkeästä varkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta. 18-vuotias Jimi-Joonas Rantamäki tuomittiin taposta, törkeästä varkaudesta ja hautarauhan rikkomisesta. Hän oli tekoaikaan alaikäinen.

Murha tehtiin Rovaniemellä Pullinrannassa viime kesäkuussa. Oikeuden mukaan 27-vuotias rovaniemeläinen mies kuoli tukehtumalla, kun kolmikko hautasi hänet pahoinpitelyn jälkeen maakuoppaan. Myöhemmin miehet kaivoivat ruumiin ylös ja siirsivät sen parinkymmenen kilometrin päähän autiotaloon.

Tuomitut olivat mielentilatutkimuksen mukaan tekohetkellä syyntakeisia eli ymmärsivät tekonsa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.