Mainos

Elinkautinen 21 vuotta vanhasta henkirikoksesta

Espoon käräjäoikeus on antanut tuomion 21 vuotta vanhasta henkirikoksesta. Hannu-Tapio Rissanen tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Joulukuussa 1987 Rissanen murtautui Espoon Muuralassa sijaitseviin toimistotiloihin ja surmasi kuristamalla ylitöissä olleen toimistopäällikön. Mielentilatutkimuksen mukaan Rissanen oli tekoa tehdessään täydessä ymmärryksessä. Häntä pidetään myös erityisen vaarallisena toisten hengelle ja terveydelle.

Hannu-Tapio Rissanen/ MTV3, arkistokuvaa

Syyttäjän laskelmien mukaan mies on tunnustanut 42-vuotiaan naisen kuolemaan johtaneen verityön ainakin 13 kertaa yhteensä kahdeksalle eri ihmiselle. Osa heistä on ollut poliiseja ja osa miehen läheisiä.

Mitään erityistä teknistä näyttöä jutussa ei ole.

Tuomiossa ei käytetty lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Katso Pekko Ylösen juttu (Kymmenen uutiset 14.9.2009)

Syyttäjän mukaan tuomittu tiesi rikoksesta asioita, joita vain verityön tekijä saattoi tietää. Katso syyttäjän haastattelu.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.