Mainos

Ennätysmäärä nuorten viinoja lorisi maahan Helsingissä

Koulujen päättäjäisviikonloppuna poliisi kaatoi maahan koko maassa lähes 1 300 nuoren alkoholijuomat. Helsingissä viinaa takavarikoitiin ennätysmäärä: 750 litraa.

Poliisi keräsi tilastoja päättäjäispäivän tehovalvonnasta nyt kolmatta kertaa. Tilastoissa ei poliisin mukaan ole suuria heittoja aikaisempiin vuosiin verrattuna muuten kuin Helsingin osalta.

– Helsingin tilanne selittyy sillä, että siellä on käytetty valvontaan huomattavasti enemmän aikaa kuin aikaisempina vuosina. Tulokset kyllä näkyvät: takavarikoidun alkoholin määrä on melkein tuplaantunut, kertoo poliisiylitarkastaja Esko Kesti.

Helsingin lisäksi alkoholia takavarikoitiin eniten suurimmissa kaupungeissa.

– Keulilla ovat Espoo ja Vantaa ja sitten tulee Keski-Uusimaa, Kesti sanoo.

Poliisi hävitti päättäjäisviikonloppuna koko maassa yhteensä lähes 2 700 litraa erilaisia alkoholijuomia. Nuorilta takavarikoitiin pääasiassa mietoja juomia, kuten olutta ja siideriä. Väkeviä alkoholijuomia hävitettiin noin 200 litraa.

Poliisi kirjoitti tehovalvonnan aikana alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä yli 1 000 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin lähes 1 200.

– Mitä enemmän on nuoria, sitä enemmän näihin ikäviin asioihin törmätään, Kesti huomauttaa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.