Mainos

Entiset Nova-pomot täysin eri tunnelmissa: Merisalo kirjoittaa virkeänä kirjaa

Entiset Nova-johtajat astelivat tänään alkaneeseen oikeudenkäyntiin monella tapaa eri lähtökohdista.

Uransa muun muassa Nokiassa ja kahdessa presidentinvaalikampanjassa tehnyt Tapani Yli-Saunamäki sanoi, että Nova-sotku on vienyt terveyden ja elämänilon. Kotikaupunki Hyvinkäälläkin ahdistaa.

– Olen ollut kaikessa siellä mukana iät ja ajat. Nyt siellä osoitellaan ja kuiskitaan, että tuo on se jätkä.

Yli-Saunamäki ei pystynyt antamaan yhtäkään haastattelua kuivin silmin. Hänet on päästetty terveyssyistä vapauteen odottamaan hovioikeuskäsittelyä.

Sen sijaan Arto Merisalo on odottanut oikeuskäsittelyä vankilassa, ja tänäänkin vartijat veivät hänet taukojen ajaksi takahuoneeseen.

Hänen puolustusasianajajansa Harri Vento kertoo, että kuluneen yhdeksän kuukauden aikana Merisalo on muun muassa opiskellut.

– Hän on edelleen luottavainen. Häntä on virkistänyt se kirjaprojekti. Hän on kertonut kirjoittavansa niistä liikemiesuransa tapahtumista, jotka ovat hänen mielestään mielenkiintoisia, sanoi Vento.

Vennon mukaan Merisalo on yhä luottavainen syytteiden kumoutumiseen.

– Mielestämme faktat puhuvat puolestaan ja odotamme, että tuomio muuttuu.

(MTV3 – STT)

Katso Juha Kaijan juttu (Seitsemän uutiset 9.1.2013)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.