Mainos

Epäillyllä valelääkärillä huipputulot

Lääketieteen lisensiaattina esiintynyt Esa Laiho on pyörittänyt muun muassa Suomen Geriatriakeskusta, joka tarjoaa hoivapalveluja vanhuksille.

Kolme vuotta sitten perustettu yritys on tuottanut lääkäripalveluita muun muassa Helsingin, Lahden, Kouvolan ja Nummelan kaupungin sosiaalivirastoille ja terveysvirastoille.

Geriatriakeskuksen toimitusjohtajana toimineella Laiholla on ainakin viime vuosina ollut huipputulot. Tuoreimpien julkisten verotietojen mukaan Laihon ansiotulot vuonna 2010 olivat 152 813 euroa. Pääomatuloja hän sai lähes 16 000 euroa. Vuonna 2009 ansiotulot olivat 141 280 euroa.

Valvira teki tänään tutkintapyynnön poliisille Laihosta. Laiho on kertonut opiskelleensa lääkäriksi pietarilaisessa Pavlov-instituutissa, mutta oppilaitoksen tietojen mukaan Laiho ei ole opiskellut heillä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.