Mainos

Epäily kannabiksen kotikasvatuksesta voi jatkossa viedä poliisin rekisteriin

Epäily kannabiksen kotikasvattamisesta voi jatkossa viedä henkilön poliisin valtakunnalliseen järjestelmään.

Poliisi on ottamassa käyttöön järjestelmää, johon tullaan kirjaamaan poliisien tekemiä havaintoja ja yleisöltä tulevia vihjeitä henkilöistä, joita epäillään rikollisesta toiminnasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti Alma Median lehtien ja muiden maakuntalehtien kanssa.


Mihin tällaista järjestelmää tarvitaan?

Käytännössä poliisi oman toimintansa yhteydessä saa koko ajan erilaisia havaintoja, joiden liittymistä johonkin tiettyyn tutkintaan ei vielä tiedetä siinä vaiheessa. Nykyään niitä pyöritetään hyvin epäsystemaattisesti alueiden omissa järjestelmissä, ja niitä ei saada valtakunnallisesti hyödynnettyä.

Tai sitten kansalaiselta tulee vinkki, joka jää vain sen alueen tietoon. Sillä voi olla hyvinkin paljon vaikutusta toisen alueen juttuun.

Voiko yksittäinen poliisi voi tehdä kirjauksen?

Pääsääntöisesti poliisijärjestelmissä toimitaan juuri näin eli virkamies virkavastuullaan syöttöjä tekee. Totta kai tässä parasta aikaa, kun tätä järjestelmää rakennetaan, myös toiminnallisia tiedon käsittelytapoja arvioidaan. Toimintatapa ei siis ole vielä valmis. Lähtökohta on, että yksittäinen virkamies tekee arvioinnin ja syötön.

Miten huolehditaan, että järjestelmään ei tule niin sanotusti turhia merkintöjä?

Käytäntöjä, joilla näitä tietoja syötetään ja valvotaan, vasta määritellään samalla kun järjestelmää rakennetaan. Joka tapauksessa tämä on täysin uudenlainen valtakunnallinen tietoryhmä. Kyllä siihen tullaan kiinnittämään tarkkaa huomiota, miten näitä tietoja syötetään ja valvotaan, että tietojen käsittely tarkkarajaisessa tarkoituksessa pysyy.

Millä tavalla tämä poikkeaa keskusrikospoliisin epäiltyjen rekisteristä?

Nämä ovat tallennusperusteiltaan hyvin erilaisia. Tähän ei tarvita niin törkeitä epäilyksiä tai liittymiä törkeisiin rikoksiin kuin mitä epäiltyjen tietojärjestelmässä.

Voiko rekisteriin päätyä sellaisessa tapauksessa, jossa poliisi epäilee henkilöä esimerkiksi kannabiksen kotikasvatuksesta?

Kyllä. Tässä ei tarvitse syytä epäillä -kynnyksen täyttyä, vaan henkilön käyttäytymisen perusteella voidaan tehdä perusteltu arvio siitä, että se liittyy rikolliseen toimintaan.

Pitääkö yksittäisen kansalaisen olla huolissaan siitä, että hänet saatetaan virheellisesti kirjata tähän järjestelmään?

En pysty sellaiseen ottamaan kantaa. Tämä on rikostorjunnan työkalu, jolla nimenomaan pyritään vähentämään rikollisuutta ja lisäämään turvallisuudentunnetta. Toiminnallisesti on hyvin rajoitettu, mihin tätä saa käyttää. Käytännössä tarkoittaa sitä, että tämä on tällainen kuuden kuukauden aikana tapahtuva seulonta, että onko tässä liityntä johonkin meneillään olevaan rikostutkintaan. Jos ei, niin sitten se tieto kuuden kuukauden jälkeen häviää.

On syytä painottaa, että pelkästään havainnon perusteella kansalainen ei joudu rikosprosessin kohteeksi, siihen pitää olla muutakin näyttöä. Havainto voi olla toimintaa suuntaava tekijä.

Kysymyksiin vastasi rekisterinpitopäällikkö Jari Råman poliisihallituksesta.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.