Mainos

Erikoinen käänne: Vihdin teinityttöjen ahdistelujuttu sittenkin syyteharkinnassa

Poliisi epäilee sittenkin rikosta vihtiläisten teinityttöjen ahdistelutapauksessa. Aiemmin kerrottiin, että rikosepäilyt olisivat olleet kuivumassa kasaan.

MTV Uutisten saaman tiedon mukaan esitutkinta paljon huomiota herättäneessä asiassa on valmistunut jo viime vuoden puolella, ja juttu on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan 1. joulukuuta. Nimikkeenä asiassa on seksuaalipalvelujen ostoyritys nuorelta henkilöltä ja kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Ristiriitaista tietoa

Kyse on viime marraskuun tapahtumista Vihdin kirkonkylällä. Kaksi teinityttöä kertoi, että kolme Vihdin Hopeaniemen vastaanottokeskuksen asukasta ahdisteli heitä seksuaalisesti. Asiasta tehtiin rikosilmoitus, ja Länsi-Uudenmaan poliisi alkoi tutkia asiaa.

Jutusta tekee erikoisen se, että ahdisteluväitteiden uutisoitiin viime kuussa osoittautuneen perättömiksi. Vihdin uutiset kertoi tammikuussa, että tyttöjen ahdisteluväitteet olivat kokonaan keksittyjä. Tietoa siteerattiin laajasti ja myös MTV Uutiset kertoi asiasta.

Jutun tutkinnanjohtaja kertoi MTV Uutisille tuolloin, että perättömiä ovat ainakin tapauksesta laajalle levinneet tarinat kiinni pitämisistä ja jopa raiskauksista. Poliisin mukaan valvontakameranauhoilta oli nähtävissä, että tytöt menivät itse juttelemaan miehille, eikä ketään pidetty väkisin kiinni. Rikostutkinnan kerrottiin olevan vielä kesken, mutta todennäköisesti rikosepäilyt olisivat kuivumassa kasaan.

Epäilyt itse olivat kiistäneet rikokset, eikä heidän olinpaikastaan ollut poliisilla enää tietoa.

Päätös syytteen nostamisesta kevään aikana

Tässä vaiheessa juttu oli kuitenkin jo syyteharkinnassa. Poliisin toiminnasta asiassa on tehty kantelu, ja tapahtumia selvitetään Länsi-Uudenmaan poliisissa. MTV Uutiset ei tavoittanut jutun tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa.

Syyttäjä Saila Tuomala kertoo päättävänsä kevään aikana, nostetaanko jutussa syyte. Hän ei kuitenkaan kerro esitutkinnan sisällöstä sen tarkemmin. 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.