Mainos

Erikoinen murtosarja Suomessa - tekijät Kolumbiasta, uhrit Kiinasta

- Ei tällaista murtosarjaa ole aiemmin tullut vastaan, sanoo Länsi-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Janne Saari. Etelä-Amerikasta kotoisin olevat varkaat keskittyivät nimenomaan Kauko-idästä kotoisin olevien ihmisten koteihin.

MTV Uutisten tietojen mukaan uhrit olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kiinalaisia. Yhdessä tapauksessa kyse oli vietnamilaisista. Epäillyt ovat kolumbilaisia.

Poliisi ei halua valtioita vahvistaa.

Murtosarja alkoi paljastua, kun maaliskuussa 2015 Raaseporin keskustassa murtauduttiin rivitaloon ja Lohjan Virkkalassa kerrostaloon. Saalis oli mittava. Raaseporista anastettiin kassakaappi, jonka sisällä oli arvokelloja ja 10 000 euroa käteistä rahaa.

Molemmissa tapauksissa uhrit olivat samasta Kaukoidän maasta, MTV Uutisten tietojen mukaan juuri Kiinasta.

Poliisille selvisi, että samantapaisia murtoja oli enemmänkin, mm. Raumalla, Turussa, Forssassa, Salossa, Akaalla ja Nurmijärvellä. Rikokset olivat tapahtuneet kahdessa jaksossa, joulukuussa 2014 sekä maaliskuussa 2015.  

Poliisilla oli epäily, että tekijät olisivat mahdollisesti eteläamerikkalaisia, MTV Uutisten tietojen mukaan Kolumbiasta.

Rysän päältä kiinni

Huhtikuun puolivälissä sivullinen henkilö ilmoitti meneillään olevasta murrosta Vantaan Koivukylässä. Eteläamerikkalainen mies ja nainen otettiin kiinni.

Kuulusteluissa mies myönsi tehneensä ennen Koivukylän tapausta 12 asuntomurtoa. Naista epäillään vain siitä, jonka yhteydessä hänet saatiin kiinni.

Poliisin mukaan miehellä oli ollut maaliskuun ja joulukuun rikoksissa mukanaan rikoskumppani. Hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, mutta häntä ei ole tavoitettu. Poliisi arvelee, että hän on Espanjassa tai Ruotsissa, jossa hän asui aiemmin tänä keväänä.

Kiinalaiset valikoituivat uhreiksi

Poliisille mies kertoi, että uhrit valikoituivat sillä perusteella, että he näyttivät erilaisilta. Kun toinen murtautui asuntoon, vahdissa olleen rikoskumppanin oli helpompi huomata onko talon asukas tulossa kotiin.

Rikoksentekijät ovat saaneet Kaukoidästä taustan omaavien henkilöiden osoitteita erilaisista internetin hakupalveluista.  

Jutun tutkinta on edelleen kesken. Anastetun omaisuuden arvo on alustavien selvityksien mukaan yli 120.000 euroa. Anastettu omaisuus on ollut pääasiassa käteistä rahaa, arvokkaita kelloja sekä koruja.  Rikoskohteista yhdeksän on ollut kerrostalohuoneistoja, kolme rivitalohuoneistoja yksi omakotitalo.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.