Mainos

Esa Laihoa epäillään yhä kolmesta taposta

Lääkärinä esiintynyttä Esa Laihoa epäillään yhä kolmesta taposta. Tutkinnanjohtaja Antti Leppilahti kertoo, että poliisi ja syyttäjä päättivät eilen pitää rikosnimikkeet samoina. 

Poliisi epäilee Laihon syyllistyneen kolmen potilaan kuoleman aiheuttamiseen. Lisäksi häntä epäillään törkeistä pahoinpitelyistä. 

Käräjäoikeus hylkäsi viime viikolla vaatimuksen Laihon vangitsemisesta. Leppilahti arveli tuolloin, että rikosnimikkeet saattavat muuttua. 

Hän myös kritisoi tuolloin valvontavirasto Valviran selvitysten laatua. Leppilahti sanoi niiden lopputuloksen olleen pääosin se, ettei Laihon toiminnasta ole aiheutunut vaaraa, ja kertoi olevansa itse eri linjalla. 

Valvira on kommentoinut kritiikkiä nettisivullaan. Sen mukaan selvitykset on tehty perusteellisesti ja toimitettu poliisille. 

- Olemme selvityksissämme todenneet muun muassa, että Laihon toiminta on mitä ilmeisimmin aiheuttanut joillekin hänen hoitamilleen potilaille terveyden tai jopa hengen vaarantumista. 

Virasto vetoaa siihen, että rikosoikeudellinen selvittely ja tiedon hankinta sitä varten on poliisin tehtävä, ei Valviran.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.