Mainos

Etsintäkuulutettu kaahasi huumepäissään 180 km:n tuntivauhtia

Ajokortiton ja etsintäkuulutettu mies hurjasteli huumeissa autollaan lähes kahtasataa Haapavedellä lauantaiyönä.

Poliisi yritti pysäyttää auton tarkastusta varten, mutta kuljettaja ampaisi karkuun.

Takaa-ajo kesti eri puolilla Haapavettä ja Ylivieskaa runsaan tunnin. Miestä yritettiin pysäyttää tuloksetta myös piikkimatolla. Pakenijan nopeus ylti 180 kilometriin tunnissa kahdeksankympin rajoitusalueella.
Lopulta kuljettaja hylkäsi auton ja juoksi metsään karkuun. Hänet tavoitettiin koiran avulla.
Poliisille jo aiemmin tuttua miestä epäillään tällä kertaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänellä oli entuudestaan odottamassa yli kahden vuoden vankilatuomio.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.