Mainos

Eurocard-jupakan syytetty: "Oikeudenkäynti on minulle shokki"

- Tämä oikeudenkäynti on minulle shokki, entinen patentti- ja rekisterihallituksen pääjohtaja Martti Enäjärveä sanoi, kun häntä kuultiin Eurocard-jutussa Helsingin käräjäoikeudessa.

Enäjärveä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta. Enäjärvi nosti viiden vuoden aikana valtion Eurocardilla käteistä rahaa automaateista satoja kertoja yhteensä noin 58000 euroa. Rahat palautettiin viipeellä viraston kassaan käteisenä. Rahaa ei siis jäänyt kateisiin.

Syyttäjän mukaan Enäjärvellä ei ollut oikeutta nostaa käteistä rahaa omaan käyttöönsä, vaan hän käytti valtion Eurocardia omana vippipankkinaan. Enäjärvi on kiistänyt syytteen. Hänen mukaansa perusteet korttinostoille olivat olemassa.

Syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen vaatii Enäjärvelle tuntuvaa sakkorangaistusta.

Satoja nostoja

Kotimaassa Enäjärvi nosti noin 48000 euroa kortillaan. Loppuvuodesta 2005 summa oli 580 euroa, 2006 noin 4500 euroa, 2007 noin 8300 euroa, 2008 noin 17300 euroa, 2009 noin 15900 euroa ja 2010 noin 2100 euroa. Syytteessä mainitaan 55 Eurocard-laskua, joissa nostoja oli lukuisia kussakin.

Jutussa ei ole kyse kestityksestä. Enäjärvellä oli myös oikeus nostaa virkatehtäviin käteistä, muttei omiin menoihin. Jutun olennainen kysymys on siis se oliko Enäjärvellä peruste näihin nostoihin.

Puolustuksen mukaan Enäjärvellä oli oikeus ja peruste käyttää korttia käteisnostoihin.

- Keskimäärin olen ollut 70-100 päivää vuodessa ulkomailla työmatkoilla ja tähän kun lasketaan kotimaan matkat, niin joka toisen päivän olen ollut matkoilla. Työpäivät olivat valtavan pitkiä. Olen ollut hektisessä paineessa, mutta nauttinut siitä.

- Koko ajan piti olla vähintään tuhat euroa käteistä.

"Toimin hyvässä uskossa"

- Luin ohjeet vasta sitten kun valtion tarkastusvirasto puuttui asiaan. Olen toiminut hyvässä uskossa ja palauttanut joka sentin.

Lopulta muutama kuukausi ennen eläköitymistään Enäjärveltä otettiin valtion kortti pois.

Oikeudessa Enäjärvi antoi itsestää suurpiirteisen johtajan kuvan, joka nosti käteistä varalle ja maksoi myös valtion kuluja omasta pussistaan.

Enäjärvi sanoi esimerkiksi hukanneensa joitain edustuskulukuitteja ja maksaneensa itse virkamatkoilla taksejaan.

- Jos jouduin tarjoamaan samalle valtuuskunnalle toisen lounaan samalla viikolla, en katsonut voivani laskuttaa sitä valtiolta, vaan se jäi omaksi vahingokseni.

"Varautumista matkoihin"

- Esimerkiksi viime vuoden vaihteessa oli lukuisia tärkeitä ulkomaisia vieraisia liittyen kansainvälisen patenttiviraston johtajan valintaan. Halusin maksaa itse, ettei tule korruptiosyytteitä. Kyse oli selvästi viranhoidosta kuitenkin.

- En myöskään halunnut päätyä tiedotusvälineiden julkaisemien Eurocardin käyttäjien listoihin.

Hän kuitenkin korosti, että pääosin kyse oli varautumisesta ulkomaamatkoihin.

- Haluttiin, ettei kassasta nosteta rahaa, joten kortti on ollut parempi vaihtoehto. Minun on ollut pakko ottaa rahaa varalle. Olen tehnyt nostot kotimaassa, koska sen on turvallista.

Enäjärvi kertoi, että hänet on yritetty ryöstää Genevessä. Kortti on jäänyt automaattiin monissa maissa. Sitä on myös kopioitu ja jouduttu kuolettamaan.

- Ne ovat kaikki virkatarkoituksiin. Pääjohtajan palkka riittää omiin menoihin.

- En ole kuvitellut, että voisin käyttää nostamiani rahoja vääriin. Kaikki on maksettu takaisin, eikä valtiolle ole aiheutunut kustannuksia.

Enäjärvi maksoi takaisin nostosumman lisäksi myös käteisnostoista aiheutuneet kulut.

Entä sähköpostit?

Enäjärven puolustus vetosi siihen, että käytäntöön ei ollut kiinnitetty huomiota ennen valtiontalouden tarkastusviraston raporttia 2010.

Syyttäjä esitti oikeudessa sähköposteja, joissa laskut tarkastanut Eero Mantere oli huomauttanut Enäjärveä tämän kortinkäytöstä. Mantere on samassa jutussa syytteessä siitä, ettei hän valvonut riittävän terhakkaasti Enäjärven kortinkäyttöä.

- Meillä oli käsityseroja. Minun piti varautua. Eero Mantere ei koskaan kieltänyt kortinkäyttöä.

Mantereen mukaan Enäjärvellä oli sellainen käsitys, että hän voi nostaa kortilla käteistä omaan käyttöönsä korkeintaan kolmetuhatta euroa viikossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.