Mainos

Fryckman: Entisen vaimon kosto

Vankeuteen tuomittu Peter Fryckman sanoo Suomen Tietotoimistolle, että hänen tuomionsa taustalla on entisen vaimon kosto.

Fryckman tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa törkeästä kavalluksesta. Toinen mies sai neljä kuukautta ehdollista avunannosta törkeän kavallukseen.

Miehet joutuvat korvaamaan Fryckmanin entiselle vaimolle muun muassa yli 50 000 euroa korkotappioita.

Fryckmanin syyksi luettiin myös omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkominen. Oikeuden mukaan hän piti hallussaan pariskunnan yhteisesti omistaman talon ulosmitattuja osakekirjoja.

Fryckman katsoo, että koko jutussa on kyse entisen vaimon kostosta. Hän arvelee motiiviksi sitä, että hän vaatii oikeudessa hyvitystä mausteyhtiöstä, joka päätyi entisen vaimon haltuun Fryckmanin ollessa vankilassa.

Fryckman asuu edelleen kyseisessä ainakin kahden miljoonan euron arvoisessa talossa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.