Mainos

Hämeen Sanomat: Kokoomuspoliitikon johtama yritys epäiltynä vakavasta ympäristörikoksesta

Keskusrikospoliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa ympäristörikosta, jossa maanrakennusyrityksen epäillään kipanneen ongelmajätteitä hiekkakuoppiin Turengissa Etelä-Hämeessä.

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Hämeen Sanomien mukaan epäilty yritys on janakkalalainen Maanrakennus M. Laivola, jonka toimitusjohtaja on kokoomuksen kunnanvaltuutettu Ari Laivola.

Lehtien haastatteleman tutkinnanjohtaja Vesa Isokuortin mukaan jätteiden käsittelymaksujen välttämisellä on voitu saada jopa miljoonien eurojen hyödyt.

Poliisi iski yritykseen varhain tiistaina. Kiinniotettuna on ollut kymmenkunta henkilöä, joiden joukossa on Hämeen Sanomien mukaan ainakin yrityksen johtoa ja autonkuljettajia.

STT ei tavoittanut keskiviikkona tutkinnanjohtajaa tai yrityksen edustajia.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.