Mainos

Hämeenlinnan ampujalle viisi vuotta vankeutta

Hämeenlinnan käräjäoikeus arvioi toukokuisen ampumavälikohtauksen livemmäksi kuin syyttäjä. Ravintoloitsija Fatmir Mollakuqe sai maanantaina viisi vuotta vankeutta tapon yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta, kun syyttäjä vaati vähintään kahdeksaa vuotta kahdesta murhan yrityksestä.

Käräjäoikeudelle jäi epäselväksi, mikä todellisuudessa aiheutti jännitteitä Mollakuqen ja kahden suomalaismiehen välille hämeenlinnalaisessa lähiöravintolassa 3. toukokuuta.

Mollakuqe, 45, väitti suomalaisten käyttäneen rasistista kieltä ja uhkailleen häntä ja hänen yritystään. Yksi todistaja muisti rasistista kiroilua, toinen taas ei. Oikeus katsoi, ettei jutun kannalta ollut merkitystä sillä, että toisella suomalaisella oli Suomen lippu harteillaan.

Käräjäoikeus uskoi Mollakuqen pelänneen suomalaismiehiä. Aseen noutaminen kotoa ei oikeuden mukaan osoittanut, että hän olisi alkuaan halunnut tappaa ketään.

Oikeus päätteli, että ravintoloitsija olisi halutessaan voinut ampua heti palattuaan. Sen sijaan hän oli yrittänyt puhua ystävyydestä sekä ravintolan terassilla että ampumapaikalla, koulun pihalla, jonne hän seurasi suomalaismiehiä.

Murhan yritys -rikosnimikettä vastaan puhui oikeuden mukaan sekin, ettei Mollakuqella ole aseisiin muuta koulutusta kuin vuoden varusmiespalvelus entisessä Jugoslaviassa.

Tapon yrityksestä oli kuitenkin kyse, sillä syytetty ampui kuusi laukausta kohti ihmistä.

Kun tästä uhrista löytyivät kaikkien kuuden laukauksen reiät, oikeus päätteli, ettei yhtään laukausta ammuttu hänen toveriaan kohti. Toisellakin miehellä oli silti perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta. Kyse oli oikeuden mukaan laittomasta uhkauksesta, joka oikeuttaa 2 500 euron kärsimys- ja haittakorvauksiin.

Pahoja sisäelinvammoja saanut jyväskyläläismies pelastettiin teho-osastolla Helsingissä. Hän saa korvauksia yhteensä 17 000 euroa, vaatimiensa 28 000:n asemesta.Tuomittu joutuu korvaamaan liki 6 000 euroa vastapuolen asianajolaskuja.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.