Mainos

Hämeenlinnan poliisin huikea tiedote mökkimurroista

Hämeenlinnan poliisi tiedottaa tapahtumista aktiivisesti. Tässä ylikonstaapeli Ilkka Iivarin tiedote mökkimurroista kokonaisuudessaan:

"Tiedotussuunnitelmassamme lukee huhtikuun kohdalla "Mökkimurrot". Tässäpä jonkinlainen juttu siihen asiaan. Vapaasti valistukseen välitettäväksi.

Mökkien miehet saavat idean

Kaksi puoliammattilaista toisen omaisuutta kunnioittamatonta veijaria istuskelee korsullaan. Toisella tajuntaa hämärtävät aineet päässä, toinen on selvin päin. Kevätaurinko työntyy tupakansavusta harmaiden ikkunoiden lävitse huoneeseen. Jostain kantautuu ensimmäisten kesävisertäjien luritus. Veijarit pohdiskelevat tulevaa sesonkiaan. Veijarimme Alarik ja Yrjänä ovat juuri sopivasti kevään korvalla vapautuneet valtion täyshoidosta.

Alarik: Lähettäisiinkö kokemaan rysät? Hankintamatkalle rannoille, töihin.

Hankin jo yleisavaimenkin, kun satuin poikkeamaan yhdellä rakennustyömaalla.

Keräilin sieltä myös sähkötyökaluja, kun ne olivat niin hyvin tarjolla lukitsemattomissa paikoissa.

Yrjänä: Mitkä rysät ja minkä yleisavaimen hankit? Eihän me koskaan ole kalastettu ja olen miettinyt vähän muita töitä.

Alarik: Kesämökkikeikoille. Siellä sorkkarauta on yleisavaimemme. Lomakausi on alkamassa ja mökeille on jo viety hyviä arvoesineitä ihan meitä varten. Mökit ovat täynnä arvotavaraa kuin lohirysät.

Yrjänä: Eihän sieltä kuitenkaan mitään löydy. Vievät arvotavaransa mukanaan turvaan ja varmaan ne ovat oppineet lukitsemaan mökit kunnolla.

Alarik: Saatiinhan me viime kesänäkin televisioita, viinaa, aseita ja muuta mukavaa. Nyt siellä on vielä digiboksejakin. Eivät ne mitään pois vie, siellä tavarat odottavat hakijaansa. Eivätkä ne mitään lukituksia ole parannelleet.

Helppoa se on.

Yrjänä: Mitäs jos ne ovat asentaneet hälyttimet mökeilleen?

Alarik: Älä luule. Jos jossain on, niin sinne ei mennä. Vierestä löytyy kyllä mökkejä ilman hälyttimiä. Tuuriin mökkiläiset edelleen luottavat.

Yrjänä: En kuitenkaan tiedä. Ne ovat varmaan merkanneet omaisuutensa ja ottaneet tunnisteet muistiin. Poliisi jäljittää tavarat nopeasti ja taas narahdetaan.

Alarik: Ei kukaan viitsi sellaista puuhaa tehdä. Ihmiset menevät mökeilleen lepäämään ja nauttimaan olostaan, eivätkä omaisuuttaan merkitsemään ja kirjanpitoa tekemään.

Yrjänä: Niin, mutta poliisi ja vakuutusyhtiöt valistavat joka kevät tästä asiasta. Kyllä ihmiset ovat oppineet. Se on varma kevään merkki, kun "Suojele omaisuuttasi" -tiedote leviää maailmalle.

Alarik: Saattaa sen yksi promille lukea ja vielä harvempi toimii niiden mukaan.

Kyllä ne tiedotteet katoavat muun mainospostin joukkoon. Lähdetäänkö?

Yrjänä: En lähde. Päätin talvella, että se oli viimeinen linnatuomio. Kierrän kyllä mökkejä, mutta nyt myynkin palveluksia. Kirjoitan lomailijoiden puolesta tunnisteet muistiin. Asennan paremmat lukitukset ja hälyttimet. Olenhan sillä alalla hiukan ammattilainen, ennen olin kyllä avauspuolella. Samalla muistutan, että arvokas kannattaa viedä pois tai suojata ainakin kunnolla. Rupean rehelliseksi, mutta kaikki muut veljemme eivät sitä tee, joten meillä on markkinarako. Lähdetkö mukaan tähän uuteen bisnekseen?

Alarik: Lähden."

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.