Mainos

Haminan Pyhällössä surraan epätodellista tapahtumaa – Pidetty pariskunta sai surmansa

Haminan Pyhällön kylällä traaginen henkirikos on otettu surullisena vastaan. 

Eilen iltapäivällä tapahtunut väkivaltainen henkirikos johti eläkeikäisen pariskunnan kuolemaan. Poliisi on tänään kertonut epäilevänsä väkivaltaisesta teosta pariskunnan keski-ikäistä poikaa. 

- Surullisethan ne tunnelmat täällä ovat. Niiden joiden kanssa olen jutellut, niin suru se on päällimäisenä ja sellainen epätodellinenkin tunnelma. Että ei olisi voinut kyllä uskoa, Pyhällön kyläyhdistyksen puheenjohtaja Katriina Liikanen kuvailee.

- Tämä on pieni kylä, niin tietysti se koskettaa.

Surmansa saanut pariskunta oli kylällä pidettyjen ihmisten joukossa. 

- Itsekin heidät tunsin ja sellaisia rauhallisia ihmisiä he olivat. Sitäkin kautta tällainen tapahtuma yllätti vielä enemmän, Liikanen sanoo.

Poliisi tutkii tapausta toistaiseksi kahtena murhana.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.