Mainos

Harhakranaateista ikäviä seurauksia varusmiehille – upseerit selvisivät tuomiotta

Rovajärven tykistöleirillä toukokuussa 2013 harhautuneet kenttätykin kranaatit toivat valtion maksettavaksi noin 15 000 euron vahingonkorvaukset varusmiehille.

Suuntausvirheen johdosta yksi kranaateista iskeytyi vain 20 metrin päähän tulenjohtopaikalla olleista varusmiehistä. Vaaravyöhykkeellä oli yli 20 varusmiestä.

Lähimpänä kranaatin iskupaikkaa ollut varusmies sairastui voimakkaaseen ja traumaperäiseen stressireaktioon sekä keskivaikeaan masennukseen. Myös hänen kuulonsa heikkeni. 11 500 euron korvaukset saaneelle nuorukaiselle varattiin mahdollisuus hakea lisäkorvauksia, mikäli oireet jäävät pysyviksi.

Jutussa oli kaksi ammuntoja valvonutta upseeria syytteessä. Oikeus totesi miesten syyllistyneen vammantuottamukseen ja tuottamukselliseen palvelusrikokseen, mutta jätti heidät tuomitsematta.

Kainuun käräjäoikeus piti tiistaina antamassaan tuomiossa miesten syyksi luettuja rikoksia kokonaisuutena arvostellen vähäisinä ja huomioi pitkäksi venyneen oikeusprosessin vaikutukset.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.