Mainos

Iskivät uhria vasaralla päähän useita kertoja – Härmälän taposta kovat tuomiot tekijäkaksikolle

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina kaksi miestä taposta, joka tapahtui Tampereen Härmälässä maaliskuussa.

Oikeuden mukaan he tekivät yksissä tuumin väkivaltaa uhrilleen, muun muassa löivät tätä kolme kertaa vasaralla päähän.  

Mika Gunnar Tapio Bamberg sai 11 vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta, Valtteri Janne Veli Kilpeläinen 11 vuotta ja kuusi kuukautta ja Jussi Kalervo Taipale kahdeksan vuotta. Oikeuden mukaan Bamberg oli ennen tekoa toistuvasti uhkaillut uhria tappamisella.

Jari Antero Korpi sai neljän vuoden tuomion avunannosta tappoon. Oikeuden mukaan hän muun muassa päästi Bambergin ja Kilpeläisen uhrin asuntoon.

Juttua päivitetty 27.6.2016 klo 10:45 Lisätty juttuun Taipaleen saama kahdeksan vuoden vankeustuomio.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.