Mainos

Harvinainen rikostutkinta: Yksityisetsivää epäillään törkeästä kiristyksestä

Keskusrikospoliisi epäilee Suomessa toimivaa yksityisetsivää useista törkeistä rikoksista.

Epäilty on ollut jo pidemmän aikaa vangittuna asian tiimoilta. Yksityisetsivää epäillään törkeästä kiristyksestä, törkeän kiristyksen yrityksestä ja törkeästä kiskonnasta.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuonna 2010 Helsingissä, Hyvinkäällä ja Nokialla. Epäilty on vangittuna ja tapaus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Keskusrikospoliisi ei kommentoi asiaa tarkemmin.

Harvinainen tapaus

Suomen Yksityisetsivä- ja Lakitoimistoliitto Ry:n puheenjohtaja Pentti Lintunen kertoo MTV3 Uutisille, että ei tunne tapausta. Hän pitää mahdollisena, ettei kyse ole ammattia luvanvaraisesti harjoittavasta henkilöstä.

Lintusen mukaan yksityisetsivien toiminta rinnastettiin vartioimisliiketoimintaan vuoden 2002 laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista. Vartioimisliiketoimintaa saa harjoittaa vain luvalla.

Lintusen mukaan luvanvaraisten yksityisetsivien törkeät rikokset ovat äärimmäisen harvinaisia, jopa olemattomia. Lisäksi liittoon tulee valituksia maksuista noin kerran kahdessa vuodessa, Lintunen arvioi.

– Olen ollut vuodesta 1974 lähtien alalla ja ainoat ongelmat ovat koskeneet tutkintatyön tulosta, joka ei asiakasta aina miellytä.

Suomessa satakunta yksityisetsivää

Suomessa on Lintusen laskujen mukaan alle sata yksityisetsivää.

– Yksityisetsivät voivat toimia myös nimillä tarkastaja tai tutkija niin kuin VR:llä ja muutamalla muualla.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.