Mainos

Helsingin poliisi: Mätäjoen viime kevään kalakuolemien taustalla huolimattomuus

Poliisi epäilee Mätäjoen liuotinvuotoon liittyvän yhtiön kolmea työntekijää törkeästä ympäristön turmelemisesta ja yhtä työntekijää tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta.

Helsingin poliisin talousrikostutkinta on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi.

Maalinvalmistuksessa käytettävää liuotinbensiiniä pääsi jokeen iltapäivällä 20.5.2013 Talin pohjoispuolella sijaitsevasta sadevesiviemäristä.

Poliisi kertoo, että liuotinvuoto oli tapahtunut tilanteessa, jossa yhtiön toimesta oli yritetty tyhjentää maan alla olevien liuotinsäiliöiden alapuolella olevasta ns. suoja-altaasta sade- ja sulamisvesiä.

Esitutkinnan mukaan liuotinta oli päässyt Mätäjokeen noin kahden tunnin ajan 500 - 1000 litraa.

- Esitutkinnassa ei tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella liuotinbensiiniä olisi aihetta epäillä päästetyn tahallaan Mätäjokeen. Kyse on ollut pikemminkin toimintaan liittyneestä eriasteisesta huolimattomuudesta, poliisi toteaa.

Vuoto aiheutti suurta vahinkoa Mätäjoen kalakannalle. Esitutkinnassa saatujen selvitysten mukaan kaikki kalat vuotokohdasta alaspäin joko kuolivat tai pakenivat Iso Huopalahdelle.

Poliisi kertoo, että Mätäjoen veden puhdistumista on edesauttanut veden nopea vaihtuminen ja liuottimen haihtuminen. Mittaustulosten perusteella liuotin on poistunut vedestä ja kalakanta on alkanut elpyä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.