Mainos

Helsingin yliopiston rehtori järkyttyi iskusuunnitelmasta

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola on järkyttynyt yliopistoon suunnitellusta iskusta. Hän sanoo kuitenkin olevansa helpottunut, että isku saatiin estettyä.

Kolan mukaan yliopistolla on valmius toimia kriisitilanteissa. Yliopiston on tarkoitus käydä läpi turvallisuuskäytäntönsä, kun tapauksen yksityiskohdista saadaan tarkempaa tietoa.

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään iskun valmistelua koskevia syytteitä. Syyttäjän mukaan kaksi epäiltyä suunnitteli 50 ihmisen surmaamista yliopistolla ampuma-aseilla ja myrkkykaasulla.

Kumpikin syytetty kiistää rikoksen. Esitutkinnan mukaan naispuolinen epäilty halusi kostaa ihmisille, joiden koki sortaneen häntä. Hän kertoi, että halusi tehdä iskun, koska valtio on estänyt häntä saamasta sortajiaan vastuuseen.

Hän halusi iskeä yliopistoon, koska siellä opiskelee humanisteja. Nainen kertoi vihaavansa humanisteja, koska he kuvittelevat olevansa ihmisyyden ja yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijoita.

Miespuolista epäiltyä oli puolestaan kiusattu perus- ja ammattikoulun ajan. Esitutkinnan mukaan hän halusi näyttää, mihin kiusaaminen voi pahimmillaan johtaa. Kuulusteluissa mies sanoi, ettei ollut iskun suunnittelussa tosissaan.  

Jutun otsikkoa on muutettu kello 18.00.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.