Mainos

Helsinkiläinen turva-alan yrittäjä vankilaan törkeästä huumerikoksesta

Helsinkiläinen turva-alan yrittäjä, useiden keskustan ravintoloiden vahtimestarina toiminut Mikko Tapio Lajunen, 34, on tuomittu Vantaan käräjäoikeudessa kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.

Hänen rikostoverinsa helsinkiläinen Gilles Albert Mansouaka-Bayi, 37, sai viisi vuotta ja vantaalainen Farmang Mane, 49, kolme ja puoli vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta. Samaan rikosvyyhteen kuuluu myös entisen rap-artistin tänään saama sakkotuomio.

Oikeuden mukaan Mane ja Mansouaka-Bayi muun muassa toivat viime vuoden touko-kesäkuussa Suomeen noin 280 grammaa kokaiinia. Mane luovutti siitä Lajuselle kesäkuun alussa kahdessa erässä yhteensä noin 30 grammaa, joista tämä myi 20 grammaa 2 000 eurolla.

Syyskuun alussa 2009 Lajunen toi Mansouaka-Bayin kanssa Saksasta Suomeen 250 grammaa kokaiinia. Oikeus hylkäsi syytteen, jonka mukaan Lajunen ja Mane olisivat yrittäneet hankkia Ruotsista kaksi kiloa kokaiinia Suomeen levitettäväksi.

Yhteensä oikeus katsoi Lajusen käsien kautta kulkeneen 760 grammaa kokaiinia, kun taas Mansouaka-Bayin osuus oli 1 935 grammaa ja Manen 290 grammaa.

Kuriiri toi kokaiinia sisällään

Hampurilaisen Eze Franklin Nosirin, 36, osuus rikoksiin oli hänen itsensä kannalta erityisen vaarallinen: hän kuljetti kondomiin pakattua kokaiinia kehonsa sisällä Saksasta Suomeen.

Nosiri nieli kokaiinia sisältävät kondomit, joiden rikkoutuminen olisi saattanut hänet välittömään hengenvaaraan.

Oikeus katsoi näytetyksi, että Nosiri toi viime vuoden syykuussa Suomeen kondomiin sullottuina 17 munanmuotoista kokaiinipakkausta. Niissä oli yhteensä 150 grammaa kokaiinia.

Yhden pakkauksista hän sai ulostetuksi vasta Saksaan palattuaan.

Marraskuussa Nosiri toimitti Suomeen 29 kokaiinimunaa, jotka painoivat yhteensä 237 grammaa. Nuo pakkaukset hän ulosti Mansouaka-Bayin asunnossa, josta poliisi otti hänet kiinni.

Nosiri sai törkeästä huumausainerikoksesta kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.

Turvayrittäjän nokkeluus ei pelastanut

Useat muut saivat ehdollisia vankeusrangaistuksia tai sakkoja oltuaan tekemisissä huumeliigan kanssa esimerkiksi ostamalla Lajuselta kokaiinia tai säilytettyään sitä Mansouaka-Bayin määräyksestä.

Lajunen sanoi poliisin kuulusteluissa, että hän haluaa kertoa oman osuutensa asiassa mutta ei oman turvallisuutensa vuoksi paljasta muita. Turva-alan yrittäjä käytti heistä sentyyppisiä nimiä kuin Herra A ja Neiti C.

Ilmeisesti ajattelemattomuuttaan hän kuitenkin kertoi henkilöistä niin yksityiskohtaisia tietoja kuten asuinkaupunginosan tai puhelinnumeron, että poliisin oli hyvin helppo selvittää Lajusen mainitsemien ihmisten henkilöydet.

Tällä tavoin syntyi epäilys myös entisen rap-artistin Pikku Geen ostamasta pienestä kokaiinierästä:

Rikoksen tutkinnassa poliisi käytti muun muassa puhelinkuuntelua ja kuunteli muun muassa autoa, jossa Mane ja Lajunen keskustelivat.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.