Mainos

Hiihtokäräjät: Yritettiinkö Siilinjärveltä hankkia dopingrahoittajia?

STT:n hiihtodopingkäräjillä kuultiin tänään siilinjärveläismiestä, jonka mukaan syytetyn isä yritti mahdollisesti etsiä rahoittajaa dopingaineiden hankinnoille Siilinjärveltä Pohjois-Savosta.

Hän kertoi tavanneensa Jari Räsäsen isän Siilinjärven kirkon edustalla vuonna 1996. Veikko Räsänen pyrki urheiluseurojen toimintaa rahoittaneen miehen puheille ja pyysi tapaamista tämän kotona.

- Suksen pitäisi kulkea, ja siihen on mahdollisuus voitelemalla. Joitakin voiteita olisi mahdollisuus saada, että suksi kulkisi, iäkäs mies kertoi Räsäsen kuvanneen ja maininneen, että arvokkaita aineita voisi saada rajan toiselta puolelta, mahdollisesti Virosta tai Venäjältä.

Räsänen sanoi tuovansa tapaamiseen myös lääkealan tuttavansa.

Hämmentävä vierailu

Tuttavan henkilöllisyys ei selvinnyt siinäkään vaiheessa, kun kaksikko saapui hämmentävälle vierailulle muutaman päivän kuluttua.

- Naisihmisellä oli kainalossaan kirja. En muista, oliko muovikassissa, mutta joka tapauksessa kainalossa. Me tunnin verran keskusteltiin siinä, ja hän selasi sitä. Näitä numeroita hän esitteli kuin konsulentti konsanaan.

- Minun piti sanoa, että koska minulla on näin pieni tämä lääkekoulutus, minä en ymmärrä tästä mitään.

Tämän jälkeen Räsänen ehdotti, että isäntä menisi vieraan kanssa keskustelemaan asioista kahden kesken, jotta tapaamisen varsinainen tarkoitus selviäisi. Pöydän ääressä olivat tuolloin vieraiden lisäksi sekä talon isäntä että emäntä.

- Minä sanoin, että jos on jotain keskusteltavaa, niin keskustellaan tässä. Minä ilmaisin, ettei minulle käy. Tietysti minun olisi pitänyt lähteä, jotta voisin keskustella tässä tarkemmin.

Yhteydenpito loppui

Vieraat nousivat pöydästä ja lähtivät. Aiheeseen ei enää palattu, eivätkä miehet olleet yhteydessä keskenään.

Puolentoista vuoden kuluttua tapaamisesta STT julkaisi dopingjuttunsa, jossa hiihtäjä Jari Räsäsen väitettiin käyttäneen kasvuhormonia. Kuitenkin vasta viime syksynä mies otti yhteyttä Kari-Pekka Kyröön kertoakseen Siilinjärven tapahtumista.

- Minulla ei ollut mitään taka-ajatusta siinä. Kyrön kanssa en ollut aiemmin ollut tekemisissä. Näistä aineista on nyt jauhettu edestakaisin, onko ollut tietoa dopingaineista. Olen ajatellut, että jos tästä minun asiasta on jotain hyötyä jollekin, niin voin sen kertoa. Ketään en ole aineiden käytöstä syyttänyt.

Nyt syyttäjän todistajana ollut mies totesi, että hän uskoo Räsäsen yrittäneen hankkia rahoitusta lääkeaineiden hankinnalle. Jari Räsäsen nimi ei noussut keskusteluissa esille.

Olympiatasolla itsekin aikanaan hiihtänyt Veikko Räsänen kuoli vuonna 2003.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.