Mainos

Historian ainoana Turun vankilasta karanneen hurja tausta: Johti huumekauppaa vankilasta, sellissä outoa kiellettyä teknologiaa

Turun pakovarmana pidetystä vankilasta kaksi viikkoa sitten paennut 33-vuotias vanki on aiheuttanut aiemminkin harmaita hiuksia Rikosseuraamuslaitokselle. Hän on viime vuosina johtanut vankilasta käsin huumeliigaa, salakuljettanut selliinsä erikoista teknologiaa ja uhkaillut juttunsa todistajaa vankilassa tekemillään nettisivuilla.

MTV:n tietojen mukaan ainoana Saramäen vankilasta karannut vanki on 33-vuotias Jaak Tarvis, joka tuomittiin maksimirangaistukseen vankilassa johtamastaan huumeliigasta Helsingin hovioikeudessa vuonna 2015.

Lähteet kuvaavat virolaismiestä Suomen vankeinhoidon viime vuosien haastavimmaksi ja kekseliäimmäksi vangiksi.

Suomen vankiloissa vuodesta 2012

Ensimmäisen kerran virolaismies päätyi suomalaiseen vankilaan maaliskuussa 2012, kun häntä epäiltiin törkeästä huumausainerikoksesta pian Suomeen saapumisen jälkeen.

Hän tunnusti tulleensa Suomeen tuttavansa palkkaamana siirtämään huumekätköjä, koska oli hiljattain jäänyt työttömäksi ja perhe tarvitsi rahaa. Hänet passitettiin ensin Vantaan vankilaan ja myöhemmin Sörnäisten vankilaan kärsimään neljän ja puolen vuoden tuomiotaan.

Vankeustuomio ei kuitenkaan millään tavalla estänyt miestä jatkamasta vakavien huumerikosten tekemistä. Hänen todettiin keväällä 2015 annetussa hovioikeuden tuomiossa ohjailleen suljetusta Sörnäisten vankilasta käsin huumeiden maahantuontia muun muassa älypuhelimien avulla. Kännykät toimitettiin hänelle vankilaan muun muassa ampumalla jalkajousella selliin.

– On poikkeuksellista, että hän on saanut puhelimia noinkin paljon. Hän on ollut hyvin aktiivinen niissä asioissa, kuvailee Rikosseuraamuslaitoksen ylitarkastaja Ari Juuti MTV:lle.

Poikkeuksellista teknologiaa

Jutun pöytäkirjoista käy ilmi, millaisen arsenaalin erilaista teknologiaa hänen on onnistunut saamaan vankilaan vielä huumebisnesten paljastumisen jälkeenkin. Hänen Riihimäen vankilan selliinsä maaliskuussa 2015 tehdyssä tarkastuksessa löytyi muun muassa älypuhelin, kamerakynä ja kamerakello.

Älypuhelinten avulla hän on pystynyt käyttämään suhteellisen vapaasti internetiä vankeutensa aikana. Normaalisti vankeusvangeilla ei ole pääsyä internetiin, mutta virolaismies on ohjaillut huumekauppaa tor-verkossa toimivien sovellusten avulla sekä luonut verkkosivuja.

Esitutkintamateriaalista käy ilmi, miten yhdellä sivustolla uhkailtiin oikeusjutun todistajaa nimen ja kuvan kanssa sekä näytettiin video, jossa mieheltä sahataan moottorisahalla pää pois.

"Teknistä osaamista ja kekseliäisyyttä"

Neljän vankilavuoden aikana virolaismiestä on siirrelty useisiin eri vankiloihin. Turun huipputurvallisen Saramäen vankilan piti olla pakovarma, kunnes 33-vuotias pakeni sieltä toissa sunnuntaina.

Vankilan johtaja Juhani Järvi kertoo, ettei vankilan turvallisuusjärjestelmistä ole parin viikon selvittelyn aikana löytynyt mitään hälyttävää puutetta.

– Paon toteuttaminen on vaatinut teknistä osaamista, kekseliäisyyttä ja taitoa sekä poikkeuksellisia fyysisiä ominaisuuksia, hyvää kuntoa.

Vankilaa ympäröivät useita metrejä korkeat muurit. Vanki on päässyt osastolta ulos irroittamalla kalterittoman ikkunan.

Kalterit ikkunoihin?

Järvi ei voi ottaa kantaa karanneen vangin henkilöllisyyteen. Vankila on käynnistänyt karkaamisesta oman sisäisen selvityksensä. Pohdinnassa on muun muassa, pitäisikö vankilan ikkunoihin asentaa sittenkin kalterit.

– Se on varmaankin yksi vaihtoehto. Ei pohdita kuitenkaan ensimmäisenä kaltereita, vaan on monia eri vaihtoehtoja. Lisäksi pohditaan työnjärjestyksellisiä asioita. Mitään suuria vankilan rakenteellisia muutoksia ei pystytä tekemään, sillä kaikki maksaa.

Karkaamista tutkii myös Lounais-Suomen poliisi. Tutkinnanjohtaja, ylikomisario Taina Holstila kertoo MTV Uutisille, että vanki löydettiin lopulta muutama tunti karkaamisen jälkeen vankilan lähimaastossa sijaitsevan kiinteistön pihalta.

– Hän ei tehnyt mitään vastarintaa, mutta yritti paeta ja piiloutua. Paikalla oli kuitenkin aika monta poliisipartiota sekä poliisikoira käytössä.

Jutussa on käytetty haastattelujen lisäksi lähteenä muun muassa esitutkintamateriaaleja sekä oikeuden antamia lainvoimaisia tuomioita.

Sörnäisten vankilan huumekaupan paljastumisesta kerrottiin MTV:n uutislähetyksessä joulukuussa 2013.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.