Mainos

HIV-positiivinen myi seksipalveluita – poliisi epäilee paritusta

Sisä-Suomen poliisi tutkii tapahtumakokonaisuutta, johon liittyy epäily törkeästä maksuvälinepetoksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä parituksesta.

Poliisi otti maanantaina 23.11. tamperelaisesta hotellista kiinni Kolumbian kansalaisen, jota epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta, jossa suomalaisen henkilön maksukorttitietojen epäillään päätyneen vääriin käsiin. Kortilla oli maksettu lennot Suomeen sekä hotelli.

Kiinniotettuna ollut henkilö on sittemmin vapautettu ja hänet on määrätty matkustuskieltoon. Hän on kertonut, että hän saapui Helsinkiin 13.11. ja on kertomansa mukaan ottanut vastaan 20 asiakasta. Tampereelle hän siirtyi 23.11 ja ehti ennen kiinniottoa ottamaan vastaan kolme asiakasta.

Henkilö on pukeutunut naiseksi, ja näyttää naiselta kasvojen ja ylävartalonsa osalta. Ilta-Sanomien tietojen mukaan henkilö on 22-vuotias ja hän puhuu vain espanjaa. Rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kommentoi, että henkilö on kertomansa mukaan myynyt seksipalveluita miesasiakkaille.

Mikäli asiakkaat tunnistavat henkilön mainitun kuvauksen perusteella ja katsovat, että ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle, voivat he halutessaan ottaa yhteyttä poliisiin sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai puhelimella numeroon 0295445890.

Poliisi kertoo, että tapaukseen liittyen maassa on tällä hetkellä myös ainakin toinen henkilö myymässä seksuaalipalveluja, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu. Etsitty henkilö on todennäköisesti Espanjan kansalainen ja on majoittuneena jossakin hotellissa, mutta kaupunki ei ole vielä poliisin tiedossa. Poliisi epäilee, että kyseessä on kansainvälisesti organisoitunut paritus.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.