Mainos

Hoitovirheestä syyte kolmelle lääkärille Heinolassa

Heinolan käräjäoikeus pui pitkän tiistaipäivän hoitovirhettä, joka johti syyttäjän mukaan potilaan aivovaurioon. Syyttäjä katsoo 62-vuotiasta naista hoidetun huolimattomasti sekä Heinolan terveyskeskuksessa että Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Syytetyt lääkärit kiistivät rikokset, koska he katsovat toimineensa parhaan taitonsa mukaan.

Syytteen mukaan potilaan omalääkäriltä jäi terveyskeskuksessa tutkimatta kipujen ja pahoinvoinnin tausta joulukuussa 2003. Määrätty kipulääkitys sekoitti kehon suolatasapainon, jonka kehittymistä lääkäri ei seurannut - vastoin yleisiä menettelytapoja.

Hoitoketjun seuraava lääkäri sai tuottamuksellisen virkavirhesyytteen siitä, ettei hän keskussairaalassa seurannut natriumarvojen kehitystä riittävän usein, eikä hidastanut liian nopeaksi äitynyttä korjausliikettä.

Kolmas lääkäri jatkoi tiputusta, vaikka potilaan natriumarvo oli jo saavuttanut riittävän tason.

Terveydenhuollon oikeusturvalautakunnan asiantuntijat asettuivat oikeudessa syyttäjän kannalle, kun taas syytettyjen lääkärien kolme todistajaa kertoivat kaiken sujuneen normaalisti.

Potilas kuoli muusta syystä tammikuussa 2004. Hänen kaksi tytärtään yhtyivät syytteeseen ja vaativat korvauksia.

Heinolan käräjäoikeus antaa jutussa kansliatuomion 17.kesäkuuta.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.