Mainos

Hollantilaisturistin puukottajan tuomio ei alene

Helsingin hovioikeus ei suostunut keskiviikkona alentamaan iäkkään hollantilaisturistin Porvoossa puukottaneen miehen tuomiota.

36-vuotias mies vetosi mielenterveysongelmiinsa ja etenkin siihen, että rikokseen vaikutti sisäinen painostus eli hänen kuulemansa miesääni, joka käski tappaa.

Hovioikeuden mukaan tuomitun mainitsemaa perustetta ei ole pidettävä rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavana lieventämisperusteena eikä syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ole.

Mielentilatutkimuksen perusteella tekijä oli puukotuksen aikaan syyntakeinen eli täydessä ymmärryksessä.

Porvoon käräjäoikeus langetti puukottajalle tammikuussa 11,5 vuotta vankeutta taposta ja nipusta muita rikoksia.

48. hääpäiväänsä viettänyt hollantilaisnainen joutui todistamaan miehensä kuolemaa marketin edustalla Porvoossa vuosi sitten kesällä. Humalassa ollut puukottaja iski vastaan tullutta vuonna 1931 syntynyttä miestä kokkiveitsellä. Lisäksi hän huitoi veitsellä useita muita ohikulkijoita.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.