Mainos

Holmlund: Ruorijuopumusrajan porrastamista voidaan harkita

Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) suhtautuu myönteisesti ehdotukseen ruorijuopumuksen promillerajan porrastamisesta veneen koon mukaan.

Alunperin porrastusta ehdotti RKP. Ajatuksena on, että raja olisi tiukempi isojen ja vaativien veneiden kuljettajille.

- Eri tyyppisten veneiden kohdalla voidaan pohtia erilaisia promillerajoja, koska myös vaaran aiheuttaminen on aivan erilaista riippuen veneen koosta ja myös siitä, millaisissa olosuhteissa venettä käytetään, Holmlund sanoo MTV3:n uutisten haastattelussa.

Holmlund on aiemmin linjannut, että hän olisi valmis alentamaan ruorijuopumuksen rajan nykyisestä yhdestä promillesta puoleen promilleen.

- Pidän huolestuttavana sitä, että suomalaisessa kulttuurissa alkoholi ja veneily tuntuvat kuuluvan liiankin hyvin yhteen. Tärkeää olisi pohtia, miten voisimme paremmin edistää alkoholitonta veneilykulttuuria ja ylipäätään korostaa muutakin turvallisuutta. Uskon, että työryhmä tulee ottamaan kantaa myös näihin asioihin.

Veneilyn promillerajoja pohditaan kolmen ministeriön yhteisessä työryhmässä, joka koottiin kaksi viikkoa sitten. Uudet promillerajat saadaan mahdollisesti käyttöön jo ensi kesänä.

Alkoholi ja isot veneet tappava yhdistelmä

Alkoholinkäyttö veneillessä on herättänyt paljon keskustelua entisen formulakuljettaja Jyrki Järvilehdon turman vuoksi. Hänen ystävänsä kuoli, kun yli kuusimetrinen vene törmäsi rajua ylinopeutta siltaan Tammisaaren edustalla Jomalvikin kanavassa. Poliisin mukaan tapahtumiin liittyi alkoholinkäyttöä.

Kokeneiden veneilijöiden keskuudessa ruorijuopumusrajan porrastaminen saakin kannatusta.

- Varsinkin nämä isotehoiset moottoriveneet. Siinä on niin isoja vahinkoja. Olimme läheisessä salmessa viime kesänä läheltä piti -tilanteessa. Vaikka olimme purjeet ylhällä, toinen vene oli silti tulossa niskaan. Lopulta keula pysähtyi aivan päämme yläpuolelle, sanoo helsinkiläinen Osmo Hakkarainen.

Iso vene ja kova vauhti on vaarallinen yhdistelmä kokemattoman veneilijän käsissä. Kun yhtälöön lisätään vielä alkoholi, veneen käsittely on monesti tappavan holtitonta.

- Se on hirveä riski. Mutta toisaalta, jos joku on kanootilla tai soutuveneellä 0,95 promillen humalassa, eipä siitä nyt välttämättä hirveästi haittaa ole, arvioi kesäisin päivittäin töihin veneilevä Olli Kiuru.

Helsingin poliisin rikoskomisarion mukaan työryhmän on syytä tehdeä selkeä jaottelu, jos porrastamiseen päädytään. Esimerkiksi jaottelu veneen moottorin koon tai purjeveneen pituuden mukaan voi olla ongelmallista.

- Monimutkainen jaottelu tietää hankaluuksia valvovalle viranomaiselle, Dennis Pasterstein arvioi.

Pastersteinin mukaan poliisin veneisiin täytyy myös asentaa uudet tarkkuusalkometrit, sillä poliisin vanhat laitteet eivät vesillä toimi. Tällä hetkellä venepoliisilla on käytössään ainoastaan seulonta-alkometri.

- Monesti tapaukset eivät ole rannan lähettyvillä. Veneissä täytyy olla sellaiset laitteet, jotta tapaukset voidaan viedä loppuun asti paikan päällä.

Katso Päivi Taljan juttu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.