Mainos

Hovioikeus: Äärimmäisen raa'asta samuraimurhasta elinkautinen

Turun hovioikeus on antanut päätöksen äärimmäisen väkivaltaisesta ns. samuraimurhasta. Rikos tapahtui tammikuussa 2010 Hämeenkyrössä Kyröskosken keskustassa. Uhria kidutettiin ja hänet teloitettiin japanilaismiekalla.

45-vuotiaan Markku Tapani Uusitalon tuomio murhasta pysyi elinkautisena. Sen sijaan oikeus hylkäsi äänestyksen jälkeen surmatun miehen kihlatun syytteen hautarauhan rikkomisesta. Oikeus katsoi, että siitä ollut näyttöä, että nainen olisi syönyt kihlattunsa lihaa. Käräjäoikeus oli tuominnut siitä viisi kuukautta vankeutta.

Hovioikeuden enemmistön mukaan murhasta tuomitun miehen kertomus ei riittänyt tuomitsemaan kihlattua. Vähemmistöön jäänyt tuomari piti sitä kuitenkin uskottavana kertomuksen poikkeuksellisuuden takia.

Ns. samuraimurha oli kaikilla mittareilla erittäin raaka.

Uusitalo tunsi noin viisikymppisen uhrin vuodesta 1991. Mitään erityisiä riitoja ei ollut.

Tekopäivää ennen Uusitalo ja kesken oikeudenkäynnin kuollut kaveri olivat ryypänneet pari päivää. Uusitalo, korttikaveri, ruumiin syönnistä epäilty uhrin kihlattu ja uhri olivat viettäneet kosteaa iltaa ja pelanneet korttia. Uusitalo oli ottanut lääkkeitäkin.

Monimutkainen suhdekuvio

Pelin lomassa oli sitten puhuttu. Uhrin kihlattu oli epäillyt, että uhrilla olisi suhde Uusitalon kihlattuun. Tämä nainen oli lisäksi uhrin kihlatun tytär.

Tämä 42-vuotias äiti siis epäili, että hänen miesystävällään olisi ollut suhde Uusitalon naisystävään eli tyttäreensä. Uusitalo ja äiti olivat myös seurustelleet aiemmin.

Oikeuden mukaan äiti oli nimenomaan tuonut tyttärensä miesystävän Uusitalon asunnolle. Uusitalo oli jo aiemmin pahoinpidellyt mustasukkaisuusepäilyn takia tytärtä, mm. sivaltanut puukolla käsivarteen ja toisen kerran lyönyt naista miekan kädensijapäällä ja tuikannut puukolla kämmeneen.

Uusitalo oli päättänyt kostosta ja hakenut taltan ja vasaran. Hetkeä myöhemmin irti-isketyn pikkusormen verenvuoto oli tyrehdytetty paistinpannulla polttamalla. Apua ei uhrille haettu, koska tämä olisi kertonut tapahtumista.

Äiti, eli siis uhrin kihlattu, meni katsomaan Emmerdalea televisiosta.

Seuraavaksi jousi ja miekka

Kortinpeluuta ja ryyppäystä jatkettiin. Asia nousi kuitenkin uudestaan esiin. Oli riitaa ja Uusitalo ampui uhria taljajousella useasti. Tapahtumien tarkasta aikataulusta ei saatu selvyyttä. Sormen katkaisusta jousella ampumiseen kului puolesta tunnista kahteen tuntiin.

Tämän jälkeen uhri, kaveri ja Uusitalo olivat istuneet tupakoiden ja olutta juoden ainakin puolisen tuntia talon kellarissa. Uhri oli valunut runsaasti verta.

Lopulta Uusitalo oli käskenyt uhrin vatsalleen puupölkylle ja iskenyt teloitustyyliin pään irti samuraimiekalla. Ruumis paloiteltiin kirveellä ja poltettiin lämmityskattilassa.

Hovioikeus katsoi Uusitalon yksin vastuulliseksi murhasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.