Mainos

Hovioikeus alensi kainuulaismiehen hyväksikäyttötuomiota

Yksi hovioikeuden jäsenistä oli päätöksestä eri mieltä.

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi tiistaina 59-vuotiaan kainuulaisen miehen seksuaalirikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Miehen syyksi luettu rikos käsittää lapseen kohdistuneen haureuden ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön.

Hovioikeus lyhensi miehelle määrättyä vankeusrangaistusta puolella vuodella. Kajaanin käräjäoikeus tuomitsi miehen viime kesänä kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus hylkäsi näistä toisen syytekohdan ja vapautti miehen myös näiltä osin hänelle tuomituista 10 000 euron vahingonkorvauksista.

Miehen syyksi luettu haureus tapahtui kesä-elokuussa 1998 ja törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö kesä-elokuussa 1999. Mies joutuu maksamaan uhrille yhteensä 25000 euroa kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä.

Yksi hovioikeuden jäsenistä oli päätöksestä eri mieltä. Hän olisi pitänyt voimassa miehelle alioikeudessa määrätyn kahden ja puolen vuoden rangaistusseuraamuksen. Hän ei olisi myöskään alentanut vahingonkorvauksia.

Juttu käsiteltiin suljetuin ovin.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.