Mainos

Hovioikeus ei vapauttanut viisivuotiaan murhaajaa

Helsingin hovioikeus ei vapauttanut 1990-luvun lopussa viisivuotiaan lapsen murhannutta miestä. Elinkautista istuva Jouni Antero Alava oli anonut ehdonalaiseen pääsyä, mutta hovi ei siihen suostunut.

Hovioikeus julisti käytäntönsä mukaan ratkaisun perustelut salaisiksi 60 vuodeksi. Elinkautisesta voi vapautua Helsingin hovioikeuden päätöksellä tai presidentin armahduksella.

Alava oli 1997 riitaantunut avovaimonsa kanssa Pyhäselän saaressa Pohjois-Karjalassa. Juopunut mies oli puukottanut avovaimoa, joka pääsi uimalla pakoon. Hän surmasi saareen jääneen viisivuotiaan tytön kuristamalla ja puukottamalla.

Noin 13 vuotta tuomiota istunut mies voi lain mukaan jättää uuden anomuksen vuoden päästä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.